Ilpo, Tuure

Ulkomaat

Valikko

Maallikot saivat vallan jakaa kuolemantuomioita Japanissa

Japani laittoi tällä viikolla oikeusjärjestelmänsä remonttiin. Yksi näkyvimmistä - ja kiistellyimmistä - uudistuksista on valamiehistöjen tuominen mukaan rikosasioiden käsittelyyn.

Muutoksella halutaan kohentaa ihmisten luottamusta oikeuslaitokseen, jonka ratkaisuja on pidetty kansan oikeustajun vastaisina. Aiemmin syyllisyyden ja tuomion ovat käräjäoikeudessa ratkaisseet kolme tuomaria, mutta jatkossa mukana päätöksenteossa on myös kuusi valamiestä eli ns. maallikkotuomaria, jotka valitaan satunnaisesti kansalaisten joukosta.

Oikeusministeri Eisuke Morin mukaan uudistuksen tavoitteena on hyödyntää ihmisten tervettä järkeä. Samalla kannalla on maan korkein oikeus:

-Kun tavalliset ihmiset osallistuvat istuntoihin, istunnot tulevat ymmärrettävämmiksi ja lisäävät kansan luottamusta oikeusjärjestelmään, kuuluu oikeuden lausunto.

Kansalaiset epäilevät hanketta

Kaikki eivät ole lainkaan samaa mieltä. Monet lakimiehet ovat kauhistuneet uudistusta, sillä sen myötä maallikot saavat käytännössä vallan päättää ihmisten syyllisyydestä tai syyttömyydestä ja vielä määrätä näille rangaistuksen, jopa kuolemantuomion.

-Miten ihmeessä tavalliset ihmiset, joiden lakitietämys on erittäin vähäistä, voivat muka jakaa kuolemantuomioita? Se on aivan liian riskaabelia, aivan kuin antaisi amatöörien tehdä leikkauksia, moittii tokiolainen asianajaja Kimio Kajiyama.

Uudistuksen vastustajat pelkäävät myös, että jatkossa syyttäjät ja asianajajat yrittävät yhä pontevammin vedota maallikkotuomarien tunteisiin esimerkiksi esittelemällä verisiä kuvia rikospaikoilta.

Eikä kansakaan ole yksimielisesti hankkeen takana. Sanomalehti Yomiuri Shimbunin mielipidekyselyn mukaan 79 prosenttia ihmisistä ei halua maallikkotuomarin tehtävään. Uudistusta vastaan osoitettiin jopa hiljan mieltä Tokiossa.

-En halua tuomita toisia ihmisiä, sanoi Minoru Inoue, joka oli jo saanut kutsun tuomarintehtävään.

-Lähetin kutsukirjeen takaisin edes avaamatta sitä.

Ensimmäiset maallikkotuomarien oikeusistunnot on tarkoitus pitää heinäkuussa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa, kaksi ihmistä kuoli – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

  4. 4

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  5. 5

    Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

  6. 6

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  7. 7

    Takavuosien Bond-tyttö menetti kaiken – elää rahattomana ja kodittomana: Kuuden hengen perhe ahtautui nuhjuiseen motelliin

  8. 8

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  9. 9

    Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

  10. 10

    Kevätmyräkkä iskee Suomeen lauantaina: Tuulenpuuskat 20 m/s – merellä myrskyä ja 4-metrisiä aaltoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  3. 3

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  4. 4

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  5. 5

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  6. 6

    NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

  7. 7

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  8. 8

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  9. 9

    Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

  10. 10

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  2. 2

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  3. 3

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  9. 9

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa, kaksi ihmistä kuoli – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

  4. 4

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  5. 5

    Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

  6. Näytä lisää