Vappu

Ulkomaat

Valikko

Vuorokausi kuolemansellissä kalliimpi kuin huippuhotellissa

Kuolemantuomiot tulevat kalliiksi Yhdysvalloille. Kuolemanrangaistus on yhä voimassa 35 osavaltiossa, joista monet joutuvat leikkaamaan muita kulujaan teloitusten vuoksi.

Kuolemantuomiota käyttävät oikeuslaitokset kuluttavat vuodessa kymmenen miljoonaa dollaria enemmän kuin ne, joissa ankarin rangaistus on elinkautinen ilman armahdusta. Tiedot perustuvat Death Penalty Information Center -järjestön laskelmiin.

Kuolemanrangaistukseen liittyy tutkimus- ja oikeudenkäyntivaiheessa aikaa ja rahaa nieleviä ylimääräisiä muodollisuuksia sekä selvityksiä. Lisäksi tuomion jälkeen edessä on melkoinen valitusten ja vetoomusten viidakko, ja rahaa kuluu myös kuolemaantuomittujen vankeusvuosiin.

Kymmeniä miljoonia hukkaan

Kaliforniassa vuosi kuolemansellissä maksaa kaikkine kuluineen noin 100 000 dollaria eli 68 000 euroa. Vuorokauden hinnaksi tulee siis melkein 190 euroa.

Tavallisen vangin ylläpitoon menee 40 000 dollaria vuodessa.

- Miljoonia tuhlataan siihen, että saadaan langetettua kuolemantuomio. Tuomio jää kuitenkin varsin usein panematta toimeen, todetaan Death Penalty Information Centerin raportissa.

Vankeja teloitetaan huomattavasti aiempaa vähemmän. Esimerkiksi Kaliforniassa ei ole pantu täytäntöön yhtään teloitusta neljään vuoteen.

Kalifornialainen oikeusjärjestö arvioi, että kuolemanrangaistuksen takia osavaltion oikeuslaitoksen lasku on vuodessa 137 miljoonaa dollaria. Ilman sitä summa olisi vajaat 12 miljoonaa dollaria.

Rahapula näkyy myös Georgian osavaltiossa. Eräs vietnamilaissyntyinen vanki on odottanut neljä vuotta oikeudenkäyntiä, jossa syyttäjä vaatii kuolemantuomiota.Georgialla ei ole kuitenkaan rahaa varattoman vangin puolustukseen. Hänen puolustusmenonsa olisivat 150 000-200 000 dollaria, ja lisäksi kertyisivät vielä tulkkien palkkiot.

Syyllisyys ei aina varmaa

Tietyt osavaltiot eivät enää teloita tuomittuja, vaikka kuolemanrangaistus olisi voimassa. Epäröinti johtuu muun muassa siitä, että joissakin tapauksissa tuomittu on todettu syyttömäksi uusien oikeusopillisten menetelmien ansiosta.

Nyt epäillään, että vuonna 2004 Texasissa telotettu Cameron Todd Willingham oli syytön. Häntä syytettiin murhapoltosta, jossa hänen omat lapsensa kuolivat. Mies vakuutti loppuun saakka syyttömyyttään.

Asiantuntijoiden mielestä oikeudenkäynnissä esitetyt todisteet olivat enimmäkseen huteria ja kyseessä oli mitä luultavammin onnettomuus.

Teloituksen sallinut kuvernööri Rick Perry keskeytti tapauksen tutkinnan vajaa kuukausi sitten eikä kertonut syytä päätökselleen. Tutkintalautakunnan kuulemistilaisuus peruuntui yllättäen, kun Perry siirsi kolme sen jäsentä sivuun. Kuvernööri kiisti pyrkineensä vaikuttamaan lautakunnan toimintaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Vettel näytti Bottasta auttaneelle Massalle keskisormea

  2. 2

    Suora lähetys juuri nyt: Näin Kaivopuistossa juhlitaan vappua

  3. 3

    Kyykkyviiniä vai samppanjaa? Testaa, oletko oikeasti duunari vai porvari

  4. 4

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

  5. 5

    Suomen säässä tapahtui tänä keväänä jotakin todella poikkeuksellista – ”Sitä on saatu kestää tähän asti”

  6. 6

    Mitä nämä omituiset numerot kertovat autojen takaosassa? – villitys alkoi pari vuotta sitten

  7. 7

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  8. 8

    Euroopasta löytyi Kim Kardashianin kaksoisolento! Poseeraa kuvaajille valkoinen, märkä toppi muotojensa peittona

  9. 9

    Miksi äiti puhalsi pilliin? 4- ja 6-vuotiaat järjestivät äidille nolon hetken kaupan kassalla

  10. 10

    Matti taisteli kaksi vuotta hermokipujen kanssa – lääkärit eivät tienneet syytä vaivaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  2. 2

    Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

  3. 3

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  4. 4

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. 6

    Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

  7. 7

    Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

  8. 8

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  9. 9

    Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

  10. 10

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  7. 7

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  8. 8

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  9. 9

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  10. 10

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vettel näytti Bottasta auttaneelle Massalle keskisormea

  2. 2

    Suora lähetys juuri nyt: Näin Kaivopuistossa juhlitaan vappua

  3. 3

    Kyykkyviiniä vai samppanjaa? Testaa, oletko oikeasti duunari vai porvari

  4. 4

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

  5. 5

    Suomen säässä tapahtui tänä keväänä jotakin todella poikkeuksellista – ”Sitä on saatu kestää tähän asti”

  6. Näytä lisää