Vappu

Ulkomaat

Valikko

Alan Johnston: Olo oli kuin elävältä haudatulla

Islamistiryhmä vapautti lähes neljä kuukautta vankina pitämänsä Britannian yleisradioyhtiön BBC:n toimittajan Alan Johnstonin varhain varhain keskiviikkoaamuna. 45-vuotias Johnston esiintyi vapautumisensa jälkeen tiedotusvälineille varsin hyvässä fyysisessä kunnossa.

Vankeusaika oli hänelle kuitenkin raskas. Jonhnstonin henkeä uhattiin useaan otteeseen ja hän joutui kestämään rajujakin vapaudenriistokeinoja, kuten käsien ja jalkojen sitomista jopa vuorokauden mittaiseksi ajaksi, kertoo Sky News.

Johnston kuvaili medialle tuntojaan dramaattisesti.

- Olo oli kuin elävänä haudatulla, hän totesi.

- Luulin, ettei tämä painajainen lopu koskaan. Olen todella iloinen, että pääsin vapauteen. Tuntuu hienolta puhua sellaisille ihmisille kuin te, Johnston totesi CNN:n mukaan tiedotustilaisuudessa.

Muutamien vankeudessa vietettämiensä kuukausien jälkeen Johnston huomasi pohtivansa olisiko edelleen vangittuna yhdeksän tai 18 kuukauden jälkeen. Herääminen aamu toisensa jälkeen vankina sai toivon jo hiipumaan.

- Stressi ja paineet olivat valtavat. Pään pitäminen kasassa oli välillä vaikeaa ja kävi työstä, hän kuvailee.

Sky Newsin mukaan vapautuminen tuli Johnstonille yllätyksenä.

- Myöhään eilen illalla huoneeseeni rynnättiin ja käskettiin pukeutua. En tiennyt pääsisinkö todella vapaaksi. Nähdessäni vanhan ystäväni tiesin, että nyt se tapahtuu.

Johnstonin kaappasi Islamin armeija -niminen ryhmä, joka vaati Britanniaa vapauttamaan muslimivankeja.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

  2. 2

    Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  5. 5

    Suomen säässä tapahtui tänä keväänä jotakin todella poikkeuksellista – ”Sitä on saatu kestää tähän asti”

  6. 6

    Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

  7. 7

    Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

  8. 8

    Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

  9. 9

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  10. 10

    Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  2. 2

    Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

  3. 3

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  4. 4

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. 6

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  7. 7

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  8. 8

    Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

  9. 9

    Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

  10. 10

    Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

  2. 2

    Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  5. 5

    Suomen säässä tapahtui tänä keväänä jotakin todella poikkeuksellista – ”Sitä on saatu kestää tähän asti”

  6. Näytä lisää