Jaakko, Jimi

Ulkomaat

Valikko

Sademetsästä paljastui "Stonehenge"-rakennelma

Julkaistu:

Amazonin sademetsästä Brasiliasta on löydetty Stonehengen kaltainen, jopa 2 000 vuotta vanha rakennelma. Arkeologien mukaan rakennelmaa on käytetty astrologisten havaintojen tekemiseen.

Rakennelma on tehty 127:stä kolmen metrin korkuisesta graniittilohkareesta. Lohkareet on aseteltu ympyrämuotoon aukiolle, kuten Englannin kuuluisassa Stonehengessa.

- Vain yhteisö, jolla on monimutkainen kulttuuri, on voinut rakentaa tällaisen monumentin, arkeologi Mariana Petry Gabral kertoi O Globo -sanomalehdelle.

Gabralin arvioi, että rakennelmaa on luultavasti käytetty tähtien tarkkailuun. Lohkareet on nimittäin aseteltu sen mukaan, miten auringonvalo lankeaa talvipäivän seisauksen aikana.

Rakennelman tarkkaa ikää ei tiedetä, mutta se on kuitenkin peräisin ajalta ennen eurooppalaisten saapumista. Keramiikkalöytöjen perusteella "Amazonin Stonehenge" on rakennettu 500-2 000 vuotta sitten. (STT-AFP)

Näitä luetaan!
  1. 1

    SSS: Liki tonnin siitossonnin mutapiina päättyi – omistaja: ”Se oli aika huonossa hapessa”

  2. 2

    Norwegianin lento Helsingistä Roomaan joutui tekemään hätälaskun – syynä matkustajan sairauskohtaus

  3. 3

    Varas murtautui omakotitaloon ja sytytti sen palamaan – ohikulkija teki hälytyksen Hyvinkäällä

  4. 4

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  5. 5

    Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

  6. 6

    Instagram-videota kuvannut teini ajoi kolarin Kaliforniassa – kyydissä ollut 14-vuotias pikkusisko kuoli

  7. 7

    Harrastajalentäjä Satu kuvasi, kun ”Putinin kone” laskeutui Lappeenrantaan – perästä purettiin ”tolkuton määrä” kontteja

  8. 8

    Trumpilta erikoinen twiitti: Syyttää Ukrainaa kampanjansa sabotoimisesta

  9. 9

    24 vaimoa ja 145 lasta: uskonlahkon johtajalle pitkä vankeustuomio Kanadassa

  10. 10

    Posti lopettaa kirjeiden jakelun tiistaisin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  2. 2

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  3. 3

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  4. 4

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  7. 7

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  8. 8

    Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  9. 9

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    SSS: Liki tonnin siitossonnin mutapiina päättyi – omistaja: ”Se oli aika huonossa hapessa”

  2. 2

    Norwegianin lento Helsingistä Roomaan joutui tekemään hätälaskun – syynä matkustajan sairauskohtaus

  3. 3

    Varas murtautui omakotitaloon ja sytytti sen palamaan – ohikulkija teki hälytyksen Hyvinkäällä

  4. 4

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  5. 5

    Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

  6. Näytä lisää