Juha, Janne, Jani

Ulkomaat

Valikko

Karhu raateli kaksi hirvimiestä Ruotsissa

Julkaistu: , Päivitetty:

Kaksi ruotsalaista hirvenmetsästäjää selvisivät kuin ihmeen kaupalla raivostuneen karhun hyökkäyksestä sunnuntaina Keski-Ruotsissa Lillhärdahlissa. Miehet tallensivat hyökkäyksen jopa videolle, joka on nyt poliisin hallussa.

Videolla kuuluu karhun karjuntaa ja miesten hätääntyneitä huutoja. Siitä näkyy, kuinka karhu ryntää heidän kimppuunsa purien ja repien, kuvaili poliisitutkija Torgny Svensson Aftonbladet-lehdelle.

Lisäksi videolta kuuluu, kuinka toinen miehistä huutaa: "Nyt se repii silmät päästäni!"

Kumpikin mies leikattiin eilen sairaalassa Östersundissa. 41-vuotias Mikael Forselius sai syviä haavoja päähänsä ja ranteisiinsa. 65-vuotias Bernt Zetterlund selvisi hieman vähemmällä, mutta hänen niskansa vuoti verta pahasti.

Luulivat hirveksi

Forselius ja Zetterlund olivat sunnuntaina jo lopettelemassa hirvijahtia, kun heidän koiransa alkoi haukkua. Miehet luulivat sen löytäneen hirven. Kaksikko viritti jo videokameransakin valmiiksi, kun metsästä hyökkäsi karjuva, raivostunut karhu.

Hyökkäys oli salamannopea. Karhu oli kummankin miehen kimpussa vuorollaan, se otti Expressen-lehden tietojen mukaan jopa hetkeksi Forseliuksen pään leukojensa väliin, kunnes Zetterlund onnistui ampumaan sitä kahdesti. Karhu pakeni paikalta kaula verta vuotaen.

Miehet raahautuivat autolleen, josta he soittivat hätänumeroon. Forselius soitti lisäksi avovaimolleen. Ensin luulin, että hän pilaili, mutta sitten kuulin äänestä, että jotain vakavaa oli tapahtunut, avovaimo kertoi.

Kun hän näki miehensä hän kauhistui: Tämän pää oli kokonaan veressä ja tuskat olivat kovat. Karhu oli myös kynsinyt miehen ranteita.

Zetterlundilla oli syvä viilto niskassaan. Se oli pahinta mitä olen nähnyt, kuvaili pelastustöihin osallistunut Sven Jäderberg.

"Emme saa ampua karhuja"

Miehet kiidätettiin hoitoon lopulta ambulanssihelikopterilla. Kummankin omaiset saapuivat myös sairaalalle. Miehillä ei ole hengenvaaraa.

Alueen asukkaat kertoivat ruotsalaislehdille olevansa peloissaan karhujen takia. Kanta on kasvanut heidän mukaansa rajusti viime vuosina.

- Karhuja on aivan liikaa. Kanta kasvaa koko ajan, mutta emme saa ampua niitä, Sven Jäderberg kertoi.

Viime viikolla karhu tappoi metsästäjän Valsjöbyssä Östersundin pohjoispuolella.

Sunnuntaisen hyökkäyksen tehnyt karhu saatiin kiinni ja lopetettiin maanantaina aamupäivällä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Miro Heiskanen teki suomalaista kiekkohistoriaa

  2. 2

    Yllätyskäänne! Jori Lehterä kaupattiin NHL:ssä

  3. 3

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  4. 4

    Saudi-Arabia: Mekan Suurmoskeijaan hyökkäystä suunnitellut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

  5. 5

    Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne katkesi

  6. 6

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  7. 7

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  8. 8

    Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

  9. 9

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  10. 10

    Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  3. 3

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  4. 4

    NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

  5. 5

    Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

  6. 6

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  7. 7

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  8. 8

    Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

  9. 9

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  10. 10

    Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Miro Heiskanen teki suomalaista kiekkohistoriaa

  2. 2

    Yllätyskäänne! Jori Lehterä kaupattiin NHL:ssä

  3. 3

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  4. 4

    Saudi-Arabia: Mekan Suurmoskeijaan hyökkäystä suunnitellut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

  5. 5

    Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne katkesi

  6. Näytä lisää