Ilpo, Tuure

Ulkomaat

Valikko

Irtisanomistilastot julistettiin salaisiksi Venäjällä

Venäjän ammattiliitot eivät anna julkisuuteen tilastoja irtisanomisista, jotta tiedot eivät laskisi entisestään yritysten pörssiarvoja.

Asia paljastui, kun Nezavisimaja gazeta yritti saada ammattiliittojen keskusliitolta tietoja tuoreista irtisanomisista. Haave osoittautui mahdottomaksi.

- Me saamme erittäin luottamuksellista tietoa, joka voi vaikuttaa yritysten osakkeiden pörssiarvoon. Olen luvannut, ettei niitä luovuteta, ilmoitti keskusliiton edustaja Nina Kuzmina lehdelle.

Kuzminan mukaan tietojen salaaminen tehdään itse asiassa kansan etujen ajamiseksi, sillä suojelemalla yritysten pörssiarvoa ammattiliitot suojelevat itse asiassa kaikkia kansalaisia.

- Tieto saattaisi vaikuttaa kielteisesti yrityksiin ja tehdä niiden aseman entistä vaikeammaksi, Kuzmina perusteli.

Osa venäläisistä on kuitenkin toista mieltä, ja sen vuoksi internetiin on perustettu vastikään sivusto nimeltä sokratili.ru. Sivuston nimi tulee venäjän irtisanomista tarkoittavasta sanasta.

Sivustolla esitetään vasemmassa laidassa virallisia ja julkisuuteen päässeitä uutisia irtisanomisista. Oikeassa laidassa pääsevät ääneen tavalliset kansalaiset, jotka kertovat omia tietojaan jo tapahtuneista tai tulevista irtisanomisista, lomautuksista ja erilaisista työntekijöiden etuisuuksien leikkaamisista.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Koululääkärille sakot 11-vuotiaiden kaksospoikien kuolemasta

  4. 4

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  5. 5

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  6. 6

    Tillerson: Pohjois-Korean ydiniskun uhka Souliin tai Tokioon on todellinen

  7. 7

    80-vuotias pisti taskuun muutaman irtokarkin – kilohinnaksi tuli yli 4000 euroa

  8. 8

    49-vuotias Baywatch-povipommi veti ylleen legendaarisen punaisen uimapuvun – niukka asu paljasti uskomattoman vartalon

  9. 9

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  10. 10

    Suku ei hyväksynyt naisen seurustelua turvapaikanhakijan kanssa Kauhavalla – veli syyllistyi kolmeen pahoinpitelyyn

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  4. 4

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  5. 5

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  6. 6

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  7. 7

    NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

  8. 8

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  9. 9

    Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

  10. 10

    24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Koululääkärille sakot 11-vuotiaiden kaksospoikien kuolemasta

  4. 4

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  5. 5

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  6. Näytä lisää