Sami, Samuli

Ulkomaat

Tiedettiinkö iskuista etukäteen?

Julkaistu: , Päivitetty:

Onnea oli matkassa, kun Lontoon autopommit saatiin purettua ennen niiden räjähtämistä. Viranomaiset olivat kuitenkin tietoisia siitä, että terroristit voivat kohdistaa iskunsa yökerhoihin.

Yökerhot ympäri Britanniaa saivat yleisluonteisen varoituksen mahdollisesta terrori-iskusta jo kaksi viikkoa ennen autopommien löytymistä Lontoon keskustasta.

"Iskut ihmisiä täynnä oleviin paikkoihin kuten baareihin, pubeihin ja yökerhoihin saattavat olla terroristien suunnitelmissa, sillä turvatoimet ovat usein tällaisissa paikoissa rajallisia, ja siksi niihin kohdistettu isku voisi vaatia paljon ihmisuhreja", The Times -lehti siteerasi varoitusopasta. ABC Newsin mukaan Yhdysvaltain tiedustelupalvelulla oli vihiä myös Glasgow'n lentokenttään kohdistuneesta uhasta.

- Mitä tahansa tietoja Yhdysvaltain hallituksella ja tiedusteluyhteisöllä oli, jaettiin nopeasti brittikollegoidemme kanssa, sisäisen turvallisuuden ministeri Michael Chertoff totesi, mutta ei suostunut kommentoimaan, oliko Yhdysvalloilla etukäteen tarkkaa tietoa terroristien suunnitelmista.

Poliisitutkinta edistyy hyvin

Britannian poliisi on pidättänyt kaksi ihmistä lisää epäiltynä Glasgow'n lentokentällä tehdystä iskusta, kertoo poliisin edustaja.

Britanniassa viikonvaihteessa tehdyistä epäonnistuneista terrori-iskuista on aiemmin pidätetty jo viisi ihmistä.

Yksi heistä on jordanialainen kirurgi, kertovat jordanialaiset viranomaiset. Myös tämän vaimo on pidätetty.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  3. 3

    Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

  4. 4

    Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

  5. 5

    El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

  6. 6

    Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

  7. 7

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  8. 8

    Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

  9. 9

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  10. 10

    Kuvat: Turun Kirjastosilta valaistiin Suomen lipun väreihin Turun puukotusuhrien kunnioittamiseksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  2. 2

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  3. 3

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  4. 4

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  5. 5

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  6. 6

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  7. 7

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  8. 8

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  9. 9

    Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

  10. 10

    Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  8. 8

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  9. 9

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  10. 10

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  3. 3

    Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

  4. 4

    Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

  5. 5

    El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

  6. Näytä lisää