Paula, Pauliina

Ulkomaat

Valikko

Sudet tappoivat naisopettajan juoksulenkillä Alaskassa

Julkaistu:

Amerikkalaisnainen Candice Berner, 32, löytyi kuolleena veren sotkemasta lumihangesta eteläisessä Alaskassa viime maanantaina.

Nyt poliisi uskoo, että sudet surmasivat hänet.

Naisen ruumiista löytyi useita puremajälkiä.

Alueella on nähty paljon susia ja ruumiin ympärillä oli niiden jälkiä.

Kyseessä on ensimmäinen kerta yli viiteenkymmeneen vuoteen, kun sudet ovat surmanneet ihmisen Yhdysvalloissa.

Vastaavia on tapahtunut kuitenkin Kanadassa ja Venäjällä.

Bernerin ruumiin löysivät moottorikelkkailijat tieltä läheltä kaukaista Chignik Laken kylää. Nainen oli ehkä ollut lenkillä, kun sudet hyökkäsivät ja raahasivat hänet metsänreunaan.

Berner oli muuttanut Yhdysvaltain itärannikon Pennsylvaniasta Alaskaan viime vuonna. Hän oli juuri laoittanut opettajana paikallisessa koulussa ja treenasi kovasti juoksua.

Naisen isä oli järkyttynyt tiedosta.

- Tuntuu kauhealta, tyhjältä. Poliisi sanoi, että hän pani kovasti vastaan, ja susia oli ollut ainakin kaksi, ehkä kolme, Robert Bernet kertoi alaskalaiselle KTUU-tv-kanavalle.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  2. 2

    Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

  3. 3

    Kaunis sää muuttui silmänräpäyksessä – isoja rakeita tuli niin että sattui: ”Pakko oli mennä välillä saunaan karkuun”

  4. 4

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  5. 5

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  6. 6

    Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

  7. 7

    Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

  8. 8

    Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

  9. 9

    Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

  10. 10

    Prinssi Harry täräytti täyslaidallisen: suorat sanat monarkiasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

  2. 2

    Nuoren naisen surma järkyttää Tammisaaressa – murhaepäiltyä kuvataan hiljaiseksi ja rauhalliseksi

  3. 3

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  4. 4

    13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

  5. 5

    Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

  6. 6

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  7. 7

    Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

  8. 8

    Tästä eivät shortsit pienene: Teinitähti viiletti ostoksilla peppu vilkkuen – äiti kauhistui paljastelusta

  9. 9

    Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

  10. 10

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Hurjasti laihtunut Aku Hirviniemi asteli median eteen ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen – puhui voinnistaan

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

  9. 9

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  10. 10

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  2. 2

    Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

  3. 3

    Kaunis sää muuttui silmänräpäyksessä – isoja rakeita tuli niin että sattui: ”Pakko oli mennä välillä saunaan karkuun”

  4. 4

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  5. 5

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  6. Näytä lisää