Tuukka, Touko

Ulkomaat

Valikko

Hirmumyrskyn häätämät asuvat yhä asuntovaunuissa

Julkaistu:

Beryl Kramer istuu ahtaassa asuntovaunussa New Orleansin laitamilla eikä saa itkua loppumaan. Kun hirmumyrsky Katrina iski kaksi vuotta sitten voimalla kaupunkiin, tuhoutui 54-vuotiaan naisen koti ja myöhemmin myös hänen terveytensä.

- En osaa edes sanoa, kuinka monta kertaa olen halunnut tehdä itsemurhan, hän sanoo.

Kramerin ajatukset eivät ole ainutlaatuisia. Hän on yksi useista tilapäismajoituksessa asuvista, joiden elämä ei ole palannut myrskyn jälkeen entiselleen. Krameria auttaa kuitenkin hänen uskonsa - sekä neljä kissaa, joiden kanssa hän jakaa pienen asuntovaunun.

Louisianan osavaltiossa asuu edelleen yli 42 000 perhettä valtion järjestämissä asuntovaunuissa. Heidän päivänsä tilapäisasumuksissa alkavat kuitenkin olla luetut. Paikalliset viranomaiset aikovat ryhtyä sulkemaan vaunualueita, ja hallitus alkaa periä niistä ensi vuoden puolella vuokraa.

Myrsky nosti Kramerin kodissa tulvaveden yli metrin korkeuteen, ja home on kalvanut rakenteita. Ilman vakuutusta tuhojen paikkaaminen on kallista, ja Kramer on upottanut korjaamisen kaikki mahdolliset varansa.

Asuntovaunualue, jolla hän asuu, aiotaan sulkea kuun lopussa. Nyt Kramer on huolissaan siitä, ettei hänelle jää muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa keskeneräiseen kotiinsa. Hän haluaisi pois New Orleansista, mutta ei uskalla lähteä.

- En pääse eteenpäin, mutta en halua mennä taaksepäinkään - olen loukussa, hän sanoo.

Samaan aikaan kun usea Kramerin kaltainen miettii, miten päästä eteenpäin, ponnistelevat viranomaiset olojen korjaamiseksi. Kuuluisat korttelit ovat jo alkaneet kuhista elämää, mutta kaupungin laitamilla on edelleen monta murheellista ihmistä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  2. 2

    Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

  3. 3

    Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

  4. 4

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  5. 5

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  6. 6

    Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

  7. 7

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  8. 8

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  9. 9

    20-vuotias Hailey nappasi maailman seksikkäimmän naisen tittelin – hehkuu viettelevissä bikinikuvissa

  10. 10

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  2. 2

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  3. 3

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  4. 4

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  5. 5

    Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

  6. 6

    Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

  7. 7

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  8. 8

    Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

  9. 9

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  10. 10

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  2. 2

    Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

  3. 3

    Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

  4. 4

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  5. 5

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  6. Näytä lisää