Jarkko, Jere, Jarno

Ulkomaat

Valikko

Maailman maamerkit pimenivät tunniksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Maamerkit ympäri maailman pimenivät vuorollaan lauantaina ilmastonmuutoksen vastaisen kampanjan merkiksi. Maailman luonnonsäätiön WWF:n Earth Hour -tempaus muistutti mahdollisuuksista säästää energia ilmakehän suojelemiseksi.

Tällä kertaa yli 80 maata ja 3931 paikkakuntaa oli lupautunut sammuttelemaan valojaan kello 20.30 paikallista aikaa.

Ensimmäistä tempausta isännöi kaksi vuotta sitten Australia, jossa kaksi miljoonaa Sydneyn asukasta sammutti valonsa. Tällä kertaa pimeni myös kuulu oopperatalo.

WWF on mielissään siitä, että kymmenet miljoonat ihmiset ympäri maailman ymmärtävät, että hiilidioksidipäästöjä voi vähentää edes tunnin mittaisella teolla. Tänä vuonna ideasta innostui ehkä 50 miljoonaa ihmistä.

Arvostelijoiden mielestä ele on merkityksetön.

-Vaikka miljardi ihmistä sammuttaisi valonsa, se merkitsisi samaa kuin Kiinan kasvihuonekaasupäästöjen lopettaminen kuudeksi sekunniksi, marisi Kööpenhaminan Consensus Centre -tutkimuslaitoksen johtaja Bjön Lomborg.

Aasiassa valot sammuivat maailman korkeimmasta rakennuksesta, 508-metrisestä pilvenpiirtäjästä Taipeissa Taiwanissa. Euroopassa pimenivät vuorollaan Pietarinkirkko Vatikaanissa ja Eiffel-torni Pariisissa, Egyptissä Gizan pyramidit, Yhdysvalloissa New Yorkin Empire State Building -pilvenpiirtäjä ja Niagaran putoukset.

Suomessa Earth Houria vietettiin illalla puoliyhdeksästä puolikymmeneen. Kaikkiaan yli 100 suomalaiskuntaa, seurakuntia sekä useita yrityksiä otti osaa WWF:n kampanjaan.

Verkkoyhteisöt myös olivat vahvasti kuvassa mukana. Earth Hour -viesti oli levinnyt tehokkaasti myös sosiaalisen median kautta, ja Suomessakin tapahtuma kosketti tätä kautta kymmeniätuhansia ihmisiä. Maailmalla Earth Hour -verkkoyhteisöissä on laskettu olevan yhteensä yli miljoona jäsentä ympäri maailman.

Maamerkit sammuivat tunniksi eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Kemissä pimeni Kemin LumiLinna, Helsingissä Kauppatorin ja Senaatintorin alue, Espoossa Keilaniemi, Tampereella Tammerkoski, Turussa Aurajoen valaistukset, Imatralla Imatrankoski ja Rovaniemellä Lordin aukio.

WWF kehotti kampanjaan osallistuvia sammuttamaan ja sytyttämään valot porrastetusti, ettei sähkönkulutukseen aiheutuisi valtavaa piikkiä. Kantaverkkoyhtiö Fingrid muistutti kuitenkin, että valaistus haukkaa vain muutaman prosentin suomalaisten sähkönkulutuksesta.

Sähkönkulutus oli Fingridin sivujen mukaan kymmenen minuuttia ennen kampanjantunnin alkua 11020 megawattia. Siitä tunnin kuluttua lukemat olivat 10380 megawattia.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  2. 2

    Vuoden Yhdysvalloissa kateissa ollut teini löytyi 31-vuotiaan sieppaajansa luota

  3. 3

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  4. 4

    Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

  5. 5

    Tunnistaisitko Eminemiä uudesta kuvasta? Edusti täysin erinäköisenä kuin aiemmin – fanit haltioituivat

  6. 6

    F1-legenda haukkui Sebastian Vetteliä hulluksi: ”Lewis osuu häneen jonain päivänä nyrkillä”

  7. 7

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  8. 8

    Murtomiehet yrittivät jallittaa poliisikoira Vitoa jopa juoksemalla joen yli – turhaan: ”Kiinni jäivät”

  9. 9

    Arvaamaton sadealue jyräämässä +30 asteen helleaallon – meteorologilta lohduttavat sanat tämän viikon sateista: ”Hyvä puoli on se”

  10. 10

    Teemu löysi kesämökkinsä alta surkean näköisen kissapedon – kuravettä lipittävä laiha ilves ei edes pelännyt ihmistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

  2. 2

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  3. 3

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  4. 4

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  5. 5

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  6. 6

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  7. 7

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  8. 8

    Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

  9. 9

    Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

  10. 10

    Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  2. 2

    Vuoden Yhdysvalloissa kateissa ollut teini löytyi 31-vuotiaan sieppaajansa luota

  3. 3

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  4. 4

    Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

  5. 5

    Tunnistaisitko Eminemiä uudesta kuvasta? Edusti täysin erinäköisenä kuin aiemmin – fanit haltioituivat

  6. Näytä lisää