Tiina, Kirsi, Krista

Ulkomaat

Valikko

Jorma Ollila kiistää kännykkähäiriköinnin: Se oli äänettömällä!

Julkaistu:

Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila hämmästyi venäläislehden kertomusta, jonka mukaan hänen kännykkänsä olisi soinut kesken tärkeän puheen Moskovassa.

- Voin vakuuttaa, että venäläisten lehtitiedot ovat täysin virheellisiä. Kännykkäni oli koko eilisen päivän silent-moodissa eikä soinut koko päivän aikana, puhumattakaan että se olisi soinut kesken esitykseni, Ollilla ilmoitti IS:lle.

Venäläinen Gazeta -lehti kertoi keskiviikkona, että Ollilan kännykkä olisi soinut kesken esitelmän, jonka hän piti Venäjän presidentin Dmitri Medvedevin tähdittämän yleisön edessä.

Ollila esiintyi kansainvälisessä nanoteknologian foorumissa, joka pidettiin tiistaina Moskovassa.

Gazeta-lehti kertoi varsin värikkäästi, kuinka ennen Ollilaa foorumissa esiintyi Medvedev. Hänen puhettaan lehti kehui energiseksi ja sujuvaksi.

Ollila esiintyi foorumissa Medvedevin jälkeen, ja hänen esityksestään lehdellä ei ollutkaan kovin hyvää sanottavaa.

- Ollila luki puheensa niin monotonisesti, että hän sai jotkut osallistujat nukahtamaan. He olivat iäkkäämpiä harmaapartaisia tutkijoita, ainakin ulkonäön perusteella, lehti kirjoitti.

Gazeta-lehden mukaan yksi nukkujista istui foorumissa aivan toimittajan vieressä. Lehden mukaan hänet Ollila sai hereille hieman erikoisella tavalla.

- Hän heräsi kännykkäpuheluun, jonka Ollila sai yllättäen. Puhuja takelsi, pyysi anteeksi, otti puhelimen esille ja hylkäsi nopeasti puhelun (minkä firman puhelin oli, sitä ei ehtinyt nähdä). Ja sitten Ollila jatkoi, lehti kirjoitti.

Ollilan mukaan mitään tällaista ei kuitenkaan tapahtunut.

- Tämän voi myös tarkistaa muilta paikallaolijoilta, hän huomautti.

Ollila kummastelee hieman myös venäläislehden tapaa luonnehtia hänen puhettaan.

- Kuulijoiden subjektiivisiin mielipiteisiin muutoin esityksestä en tietysti voi ottaa kantaa. Paikallaolijat kyllä antoivat kovin erilaista palautetta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

  2. 2

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  3. 3

    Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

  4. 4

    Yksi kuva näyttää: Itämeren alue vilisee pian sotilaita – harjoitellaanko Zapadissa ”länsimaissa suuresti pelättyä operaatiota”?

  5. 5

    Voiko olla huonompaa tuuria? Uimari hylättiin nolon mokan takia MM-kisoissa: ”Voi ei, miten kamalaa”

  6. 6

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  7. 7

    Islannin rannikolla tutkitaan mystistä arkkua – löytyykö natsien kulta-aarre 77 vuotta sitten upotetusta rahtilaivasta?

  8. 8

    William ja Harry julkaisivat harvinaisia valokuvia kotialbumistaan – muistelevat Diana-äitiään: ”Hän oli yksi tuhmimmista vanhemmista”

  9. 9

    Kommentti: Kongressi on asettamassa Trumpille Venäjä-ansaa – Presidentillä on vain kiusallisia vaihtoehtoja

  10. 10

    Janni Hussi: ”Peniskuvia tulee viikoittain yli kymmenen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  3. 3

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  4. 4

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  5. 5

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  6. 6

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  7. 7

    Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

  8. 8

    Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

  9. 9

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  10. 10

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  7. 7

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

  2. 2

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  3. 3

    Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

  4. 4

    Yksi kuva näyttää: Itämeren alue vilisee pian sotilaita – harjoitellaanko Zapadissa ”länsimaissa suuresti pelättyä operaatiota”?

  5. 5

    Voiko olla huonompaa tuuria? Uimari hylättiin nolon mokan takia MM-kisoissa: ”Voi ei, miten kamalaa”

  6. Näytä lisää