Jyrki, Jyri, Jori

Ulkomaat

Valikko

Suurlakko pysäyttää Kreikan

Kreikkalaiset osoittavat keskiviikkona joukolla mieltään talouden säästökuuria vastaan jäämällä pois töistä. Arviolta kolme miljoonaa julkisen ja yksityisen sektorin työntekijää osallistuu suurlakkoon.

Lakko pysäyttää suurelta osin joukkoliikenteen, sulkee valtionvirastot, koulut, pankit ja monet yksityiset yritykset. Oikeusistuimet ja sairaalat ovat myös mukana lakossa. Maa jää uutispimentoon, sillä toimittajat liittyvät 24-tuntiseen työnseisaukseen, joka alkaa puolilta öin keskiviikon vastaisena yönä.

Ateenassa metrot ja bussit kulkevat harvakseltaan, jotta ihmiset pääsevät kaupungin keskustaan suunniteltuihin mielenosoituksiin.

Laaja lakko on jo toinen sen jälkeen, kun hallitus julkisti ankaran säästökuurinsa. Maan talous on kuralla, koska budjettivaje on leväperäisen rahankäytön takia kasvanut 12,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Säästökuurilla leikataan sosiaalietuuksia, minkä lisäksi julkisen sektorin palkat on jäädytetty ja eläkeikä on tarkoitus nostaa 63 vuoteen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

  2. 2

    Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

  3. 3

    Kehä ja nainen pelastivat taposta tuomitun suomalaisnyrkkeilijän – noudatti vankilassa omaa selviytymisstrategiaa

  4. 4

    Tällä kysymyksellä Antti olisi voittanut historian suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – Olisitko uskaltanut ottaa riskin?

  5. 5

    Yonhap: Pohjois-Korea pidätti jälleen Yhdysvaltain kansalaisen

  6. 6

    Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

  7. 7

    Madeleine McCannin katoamisesta pian 10 vuotta – Scotland Yardin ex-tutkijan 5 teoriaa tapahtumien kulusta

  8. 8

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  9. 9

    Pohjois-Korea uhkaa Australiaa ydinaseilla

  10. 10

    Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  2. 2

    Välikohtaus Helsinki-Vantaalla – poliisi talutti kiljuvan irakilaismiehen ulos lentokoneesta

  3. 3

    Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

  4. 4

    Video: Lajissaan maailman suurimman purjeveneen kuljetus aiheutti hässäkkää seututiellä 749

  5. 5

    Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

  6. 6

    Yksi nousi Opelin kyytiin, toinen katosi kesken ahventen savustuksen – näissä 11 katoamisessa epäillään henkirikosta

  7. 7

    Matti Nykänen paljastaa takavuosien kohuliittonsa karun todellisuuden ”Pillereitä pussillinen päivittäin”

  8. 8

    Muusikko Pekka Myllykoski on kuollut

  9. 9

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  10. 10

    Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

  4. 4

    Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

  5. 5

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  6. 6

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  7. 7

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  8. 8

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  9. 9

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  10. 10

    Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

  2. 2

    Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

  3. 3

    Kehä ja nainen pelastivat taposta tuomitun suomalaisnyrkkeilijän – noudatti vankilassa omaa selviytymisstrategiaa

  4. 4

    Tällä kysymyksellä Antti olisi voittanut historian suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – Olisitko uskaltanut ottaa riskin?

  5. 5

    Yonhap: Pohjois-Korea pidätti jälleen Yhdysvaltain kansalaisen

  6. Näytä lisää