Kullervo

Ulkomaat

Irakin johdon kriisikokousta lykättiin

Julkaistu:

Irakin poliittisten johtajien tiistaiksi kaavailtua kriisikokousta on lykätty, eikä kokouksen tulevasta ajankohdasta ole selvyyttä. Tapaamisessa oli määrä keskustella poliittisesta kriisistä, johon Irak on ajautunut sunniryhmien erottua hallituksesta.

Kaikkiaan 17 ministeriä on eronnut tai ilmoittanut boikotoivansa shiialaisen pääministerin Nuri al-Malikin johtaman hallituksen istuntoja.

Irakilaiset puolueet kiistelevät uutistoimisto DPA:n mukaan kriisikokouksen osanottajalistasta.

Amerikkalaisten ja irakilaisten joukkojen ilmoitettiin tiistaina tehneen ilmaiskuja al-Qaidaan kytköksissä olevia sunniryhmittymiä samoin kuin äärishiialaisia ryhmiä vastaan.

Noin 16 000 sotilasta osallistuu operaatioon sunniryhmittymiä vastaan Dijalan alueella Bagdadin pohjoispuolella.

Amerikkalaissotilaat tekivät ilmaiskun myös shiiojen asuttamassa Sadrin kaupunginosassa Bagdadissa. Paikallisten asukkaiden mukaan ilmaiskussa kuoli 5-vuotias tyttö kolmen muun ihmisen lisäksi.

Lisäksi kymmenen ihmistä kuoli ja Tigrisjoen yli kulkeva tärkeä silta tuhoutui tiistaina tehdyssä itsemurhaiskussa Bagdadin pohjoispuolella.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Oma tytär on epäiltynä murhasta – Punakoneen maalivahti löydettiin kuolleena Moskovassa

  3. 3

    Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

  4. 4

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  5. 5

    Presidenttiehdokas Matti Vanhanen kritisoi Sauli Niinistön ”kaksois­strategiaa”: ”Nyt on aika ilmoittaa”

  6. 6

    Uudistuneen Uutisvuodon katsojaluvut laskivat rajusti – Ylellä hiipuneelle suosiolle selitys valmiina

  7. 7

    Tällä kotitreenillä saat vahvan keskivartalon ja senttejä pois vyötäröltä – vain 4 superliikettä ja 10 minuuttia

  8. 8

    Arvostetulta NHL-toimittajalta kummallinen väite Suomen koulujärjestelmästä – yksi fakta Puljujärven kohdalla nolosti pielessä

  9. 9

    Mummoalkkarit jalkaan! Käytännölliset pikkupöksyt ovat nyt kuumaa kamaa

  10. 10

    Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  2. 2

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  3. 3

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  4. 4

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  5. 5

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  6. 6

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  7. 7

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  8. 8

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  9. 9

    Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

  10. 10

    Vegaaniruokavalio aiheutti Lotta Näkyvälle erittäin kiusallisen vaivan – kärsi 9 kuukautta ja luovutti: ”En ole enää vegaani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  6. 6

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  10. 10

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Oma tytär on epäiltynä murhasta – Punakoneen maalivahti löydettiin kuolleena Moskovassa

  3. 3

    Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

  4. 4

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  5. 5

    Presidenttiehdokas Matti Vanhanen kritisoi Sauli Niinistön ”kaksois­strategiaa”: ”Nyt on aika ilmoittaa”

  6. Näytä lisää