Oliver, Olivia, Oiva

Ulkomaat

Valikko

Metrosta tuli kuolemanloukku Roomassa

Julkaistu:

Roomassa opiskeleva Elisa Selki, 20, oli juuri laskeutumassa A-linjan metroasemalle Terminin pysäkillä, kun poliisi sulki aseman. Vajaan kilometrin päässä seuraavalla asemalla näky oli painajaismainen: A-linjalla kulkeva metrojuna oli iskeytynyt toisen junan perään täydellä vauhdilla.

Yksi matkustaja kuoli ja viranomaisten mukaan 236 loukkaantui, viisi hengenvaarallisesti.

- Ihmiset eivät aluksi tienneet, mistä oli kyse. Ajattelimme, että kyseessä on taas lakko, Selki kertoi IS:lle.

Hämmennys vaihtui pian järkytykseksi, kun tieto onnettomuudesta levisi.

- Kyllähän siinä paniikki tuli, koska itse piti juuri mennä metroon, Selki kuvaili.

Hänen piti nousta metroon Terminillä, joka on vain pysäkin päässä onnettomuusasemasta Vittorio Emanuele II:sta. Onnettomuuden teki entistä pelottavammaksi se, että se tapahtui asemalla, jota Selki käyttää aina mennessään kielitunneille.

Vittorio Emanuele II:n asemalle oli pahimpaan ruuhka-aikaan kello 9.30 pysähtynyt juna, kun sen perään ajoi toinen metro.

- Näin ikkunasta, että edessä oleva juna lähestyi koko ajan. Olin todella peloissani, ja hyppäsin taaksepäin maahan. Sitten kuulin valtavan pamauksen, nimettömänä pysyttelevä matkustaja kuvaili uutistoimisto ANSA:lle.

- Kun avasin silmäni näin vain verta ja loukkaantuneita.

Takaa tulleen metron ensimmäinen vaunu painui törmäyksen voimasta kasaan 2-3 metriä. Valot sammuivat ja kaikkialla oli savua. Osa ihmisistä jäi jumiin romujen alle.

Viranomaisten mukaan turma oli onnettomuus eikä sillä ollut mitään tekemistä terrorismin kanssa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa - poliisi etsii vaarallista henkilöä

  2. 2

    Yle julkaisi Atte Jääskeläisen erokirjeen: ”Jätän työni Ylessä raskain mielin”

  3. 3

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  4. 4

    Some täyttyi tuesta Niinistölle, mutta yksi asia ihmetyttää

  5. 5

    Pikkutyttö kuoli kolarissa Mikkelissä

  6. 6

    SK: Eroavalle Jääskeläiselle maksetaan yli 90 000 euron palkka

  7. 7

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  8. 8

    Tv-kasvo oli menossa tervehtimään JJ Lehtoa – turmapaikalla odotti ikävä näky: ”En viitsinyt mennä lähemmäs”

  9. 9

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  10. 10

    Kruununprinsessa Victoria salasi syömishäiriönsä viimeiseen asti – suoraa puhetta sairaudesta: ”En tule ikinä olemaan tyytyväinen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  3. 3

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  4. 4

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  5. 5

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  6. 6

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  7. 7

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  8. 8

    Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

  9. 9

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  10. 10

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa - poliisi etsii vaarallista henkilöä

  2. 2

    Yle julkaisi Atte Jääskeläisen erokirjeen: ”Jätän työni Ylessä raskain mielin”

  3. 3

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  4. 4

    Some täyttyi tuesta Niinistölle, mutta yksi asia ihmetyttää

  5. 5

    Pikkutyttö kuoli kolarissa Mikkelissä

  6. Näytä lisää