Jyrki, Jyri, Jori

Ulkomaat

Valikko

Seitsenhenkinen perhe kuoli tulipalossa

Vanhempien ja heidän viiden lapsensa pelätään kuolleen eräässä Pohjois-Irlannin pahimmista tulipalotragedioista.

Nuorin menehtyneistä perheenjäsenistä oli vain muutaman kuukauden ikäinen vauva, kertoi naapuri.

Tuli tuhosi varhain tiistaiaamuna täysin perheen kodin Lammy Crescentissa, Omaghissa.

Palomiehet Omaghista ja lähikaupungeista yrittivät saada hallintaansa paloa, joka ilmeisesti sai alkunsa talon ensimmäisestä kerroksesta kello 4.30 varhain aamulla.

Ennen talon katon romahtamista, ehtivät naapurit nähdä perheen vilaukselta talon toisessa kerroksessa. Heidän pelastamisekseen ei kuitenkaan ollut tehtävissä mitään.

- En ole koskaan nähnyt vastaavaa. Sen on täytynyt olla todella raivokas tulipalo, kommentoi Omaghin kaupunginvaltuutettu, itsekin entinen palomies Paddy McGowan.

- Naapurit hakkasivat palotalon ikkunoita ja ovia. He kuulivat myös kirkunaa palotalon sisältä. Mutta nyt siitä ei ole jäljellä kuin pelkät mustuneet seinät.

- Kukaan ei usko tapahtunutta. Perhe ehti asua talossa noin neljän vuoden ajan. Olen ollut palomiehenä 25 vuotta, ja tämän täytyy olla yksi eniten ihmishenkiä vaatineista tulipaloista, minkä muistan, McGowan kertoo.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  2. 2

    Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

  3. 3

    Hurja taistelu ei riittänyt, USA on maailmanmestari – IS seurasi Pikkuleijonien MM-finaalia

  4. 4

    Le Peniltä piikki Macronille: ”Muutos ei tule Hollanden perinnöllä”

  5. 5

    USA vei finaalin – Pikkuleijonat joutuu tyytymään hopeaan

  6. 6

    Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

  7. 7

    IS seuraa Ranskan vaaleja hetki hetkeltä: Tulosennusteet julki – kahden kärki selvillä

  8. 8

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  9. 9

    Kehä III osittain suljettu – satoja litroja öljyä valui tielle Suutarilassa

  10. 10

    Anna-Maija Tuokko voitti Tanssii tähtien kanssa -kilpailun – kilpasisko suuteli häkeltynyttä voittajaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

  2. 2

    Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

  3. 3

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  4. 4

    Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

  5. 5

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  6. 6

    Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

  7. 7

    Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

  8. 8

    Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

  9. 9

    Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

  10. 10

    Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

  4. 4

    Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

  5. 5

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  6. 6

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  7. 7

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  8. 8

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  9. 9

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  10. 10

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  2. 2

    Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

  3. 3

    Hurja taistelu ei riittänyt, USA on maailmanmestari – IS seurasi Pikkuleijonien MM-finaalia

  4. 4

    Le Peniltä piikki Macronille: ”Muutos ei tule Hollanden perinnöllä”

  5. 5

    USA vei finaalin – Pikkuleijonat joutuu tyytymään hopeaan

  6. Näytä lisää