Martta

Ulkomaat

Valikko

Hollannin teinipurjehtija poliisin hampaissa jo toukokuussa

Julkaistu:

Yksinpurjehdusta maailman ympäri suunnitteleva hollantilaisteini on aiemminkin joutunut vaikeuksiin itsenäisten merimatkojensa vuoksi.

Toukokuussa hän purjehti Hollannista Britanniaan, minkä seurauksena paikallinen poliisi kiinnostui tytön tekemisistä. Kun 13-vuotiaan purjehtijan isä kieltäytyi hakemasta lastaan kotiin, vietiin tyttö lastenkotiin.

Lopulta isä taipui matkustamaan Britanniaan tapaamaan tytärtään. Viranomaisten kauhuksi isä kuitenkin passitti tytön purjehtimaan takaisin kotiin yksin. Perheen lakimiehen mukaan isällä ei ollut mitään syytä estää lastaan purjehtimasta.

-Laillisesti asia on täysin kunnossa. Sitä paitsi, tyttö suhtautuu asiaan melko rennosti. Hänet on otettu poliisin haltuun useita kertoja aiemminkin, lakimies sanoi.

Tytön suunnitelma purjehtia yksin maailman ympäri on herättänyt suuren kohun Hollannissa. Lastensuojeluviranomaiset päättävät perjantaina tytön mahdollisesta huostaanotosta, joka estäisi hänen suunnitelmansa kaksivuotisesta yksinpurjehduksesta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  3. 3

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  4. 4

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  5. 5

    Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

  6. 6

    Tämän Suomen maakunnan asukkailla on EU:n suurin hiilijalanjälki – Syy sähkösyöpöissä taloissa

  7. 7

    101-vuotias nainen juoksi uuden satasen ME:n – paljasti menestyksensä salaisuuden

  8. 8

    Trump puhui politiikasta partiolaisten suurjuhlassa – Suomen Partiolaiset pöyristyivät

  9. 9

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  10. 10

    Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  2. 2

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  3. 3

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  4. 4

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  5. 5

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  6. 6

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  7. 7

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  8. 8

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  9. 9

    Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

  10. 10

    Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  3. 3

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  4. 4

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  5. 5

    Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

  6. Näytä lisää