Soini, Veini

Ulkomaat

WHO luopuisi käytetyimmästä hiv-lääkkeestä

Julkaistu:

Maailman terveysjärjestö WHO on antanut uudet suositukset hiv-potilaille. Keskeinen muutos on se, että maailman laajimmin käytetty antiretroviraalilääke Stavudine tulee WHO:n mukaan poistaa käytöstä vaiheittain.

Stavudinella on Maailman terveysjärjestön mukaan vaikeita sivuvaikutuksia, se esimerkiksi aiheuttaa peruttamatonta vahinkoa potilaan hermostolle. Stavudine tunnetaan myös nimellä d4T.

Käytöstä poistettavan lääkkeen sijaan tulee terveysjärjestön mukaan käyttää AZT- tai TDF-lääkkeitä, jotka ovat yhtä tehokkaita mutta potilaalle vähemmän myrkyllisiä.

Uusien suositusten mukaan hi-viruksen saaneiden nuorten ja aikuisten tulee myös aloittaa antiretroviraalien käyttö aiemmin kuin on tähän asti suositeltu. Näin hiv-potilas voi WHO:n mukaan saada pitemmän ja terveemmän elämän.

Maailman terveysjärjestö niin ikään suosittaa nyt ensi kertaa antiretroviraalien käyttöä myös rintaruokintaa antaville äideille ja heidän vauvoilleen. Samoin raskaana olevien hiv-potilaiden tulisi käyttää lääkkeitä.

Antiretroviraaleja käytetään hi-viruksen toiminnan estämiseen tartunnan saaneilla ihmisillä. Lääkkeet ovat vähentäneet merkittävästi aids-kuolleisuutta länsimaissa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  2. 2

    80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

  3. 3

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  4. 4

    Terrorismirikoksesta epäillyn naapuri kertoo poliisioperaatiosta Kaarinassa – havahtui poliisin ääneen kesken puhelinkeskustelun

  5. 5

    Turvakameran video: Asiakas kävi poliisin kimppuun Salessa

  6. 6

    Yle: Turun terroriteon pääepäilty oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen

  7. 7

    Suojelupoliisi sai Turun puukotuksista epäillystä vihjeen – tämän takia konkreettisiin toimiin ei ryhdytty

  8. 8

    Italialaisen puukotusuhrin sukulainen: ”Huono juttu, että puolivuotias vauva oli mukana”

  9. 9

    Iskikö Turkuun yksinäinen susi vai terroristisolu? Tutkija: tekotapa ei viittaa soluun – myös yksinäinen susi voi saada apua

  10. 10

    Turun puukotusten uhreja muistettiin Helsingin Narinkkatorilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  2. 2

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  3. 3

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  4. 4

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  5. 5

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  6. 6

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  7. 7

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  8. 8

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  9. 9

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  10. 10

    Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  10. 10

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  2. 2

    80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

  3. 3

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  4. 4

    Terrorismirikoksesta epäillyn naapuri kertoo poliisioperaatiosta Kaarinassa – havahtui poliisin ääneen kesken puhelinkeskustelun

  5. 5

    Turvakameran video: Asiakas kävi poliisin kimppuun Salessa

  6. Näytä lisää