Teresa, Tessa, Terttu

Ulkomaat

Valikko

Raportti: Sri Lankan hallitus syyllistynyt ihmisoikeusrikoksiin

Sri Lankan hallituksen tekemät ihmisoikeusrikokset ovat lisääntyneet viimeisen puolentoista vuoden aikana hälyttävästi, varoittaa ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch. Erityisesti maan tamilivähemmistö joutuu toistuvasti hallituksen vainon kohteeksi.

Human Rights Watchin raportin mukaan presidentti Mahinda Rajapaksen joukot toimivat maassa siviiliväestöstä piittaamatta. Vuoden aikana yli 300 000 ihmistä on joutunut pakenemaan taistelujen tieltä. Armeija on myös vaikeuttanut humanitaarisen avun perille saamista.

Järjestö arvioi hallituksen joukkojen olevan vastuussa yli 1 100 ihmisen katoamisesta Sri Lankassa viime vuoden tammikuun jälkeen. Lisäksi hallituksen kanssa liittoutunut entinen sissiryhmä sieppaa yhä lapsia ja nuoria joukkoihinsa.

Järjestö kehottaa YK:ta lähettämään valtuuston Sri Lankaan valvomaan ihmisoikeuksia.

Arviolta 70 000 ihmistä on saanut surmansa saarella jo 35 vuotta kestäneessä sisällissodassa, jossa tamilisissit tavoittelevat itsenäistä valtiota maan pohjois- ja itäosiin. Osapuolet solmivat vuonna 2002 aselevon, josta on enää jäljellä vain rippeet.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  2. 2

    Nanna Karalahdelta ensimmäinen blogipäivitys eron jälkeen – avoin kirjoitus: ”On oltava rehellinen ja elettävä totuudessa”

  3. 3

    Kuvat ABC:n pihalta herättävät hämmennystä: Kuinka tässä pitäisi toimia?

  4. 4

    Perussuomalainen kulttuuriministeri herättää hämmennystä taiteilijoissa – ”Nyt on h-vetti irti”

  5. 5

    4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  8. 8

    Seinäjokisen teräsvaarin tarina levisi maailmalle – mediajätti osti suomalaisdokumentin: ”Aikamoiset pöhinät käynnissä”

  9. 9

    Vilman ja Juuson suhteelle tyly loppu Temptation Islandilla: ”Heitän sen pellolle, kun päästään Suomeen!”

  10. 10

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  2. 2

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  3. 3

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  4. 4

    Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

  5. 5

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  6. 6

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  7. 7

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  8. 8

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

  9. 9

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  10. 10

    Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  9. 9

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  10. 10

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  2. 2

    Nanna Karalahdelta ensimmäinen blogipäivitys eron jälkeen – avoin kirjoitus: ”On oltava rehellinen ja elettävä totuudessa”

  3. 3

    Kuvat ABC:n pihalta herättävät hämmennystä: Kuinka tässä pitäisi toimia?

  4. 4

    Perussuomalainen kulttuuriministeri herättää hämmennystä taiteilijoissa – ”Nyt on h-vetti irti”

  5. 5

    4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

  6. Näytä lisää