Hemmo, Hemminki

Ulkomaat

Valikko

Joschka Fischerin suosio laskee ja kilot karttuvat

Saksan ulkoministeri Joschka Fischer, 57, on saanut heittää hyvästit maineelleen supersuosittuna huippupoliitikkona. Vihreän puolueen kultapojan kannatus näyttääkin tippuvan samaa vauhtia kuin hänen painonsa kasvaa.

Vielä tammikuussa 74 prosenttia saksalaisista nimesi ahkerana lenkkeilijänä ja maratonjuoksijana tunnetun "Joschkan" lempipoliitikokseen, mutta tuoreen Spiegel -lehden teettämän mielipidekyselyn mukaan samaa mieltä on enää 54 prosenttia kansasta.

Juoksemassa Fischeriä tuskin nykyisin nähdään, sillä paineiden keskellä mies on pyöristynyt takaisin huippumittoihinsa. Bild -lehti arvioi elopainoa olevan nyt jo lähes 120 kiloa.

Saksalaiset seurasivat eilen ristiriitaisin tuntein television suoraa maratonlähetystä, jossa Fischeriä kuulusteltiin suosionsa laskuun vaikuttaneesta viisumijupakasta.

Kuulustelussa Fischer otti ulkoministeriön päällikkönä vastuun skandaalista, jossa höllennetyn viisumikäytännön seurauksena Saksaan virtasi satojatuhansia ihmisiä muun muassa Ukrainasta.

- Olen vastuussa tästä. Minua olisi pitänyt informoida aiemmin ja minun olisi pitänyt puuttua asiaan aiemmin. Tämä oli minun virheeni, Fischer sanoi.

Saksan konservatiivisen opposition mukaan viisumien vastuuton jakeleminen vuosina 2000-2003 mahdollisti ihmiskaupan ja laittomat siirtolaiset. Fischeriä on vaadittu tapauksen vuoksi jopa eroamaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  2. 2

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  3. 3

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  4. 4

    Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

  5. 5

    Tällainen oli maailmanmestari Nicky Haydenin, 35, hengen vienyt onnettomuus

  6. 6

    Ystävä huolestui Chris Cornellin viimeisestä esiintymisestä – käytös lavalla sai hälytyskellot soimaan: ”Jokin oli vialla”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  9. 9

    Jättiristeilijä Norwegian Getawayn lähtö ”joutsensaattueessa” tallentui upeaan kuvaan

  10. 10

    Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  2. 2

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  3. 3

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  4. 4

    Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

  5. 5

    Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

  6. 6

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  7. 7

    Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

  8. 8

    Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

  9. 9

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  10. 10

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  7. 7

    Suosikkijuontaja Jenni Alexandrovalta erikoisen paljastava petikuva – paljaat sääret housuttoman Jussi Heikelän ympärillä

  8. 8

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  9. 9

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  10. 10

    Ilmainen porno palaa televisioon

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  2. 2

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  3. 3

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  4. 4

    Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

  5. 5

    Tällainen oli maailmanmestari Nicky Haydenin, 35, hengen vienyt onnettomuus

  6. Näytä lisää