Mauri

Ulkomaat

Narahtiko Hillary valehtelusta?

Julkaistu:

Demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Hillary Clinton on joutunut kiusalliseen tilanteeseen kerrottuaan liian värikkäästi matkastaan Bosnia-Hertsegovinaan 1990-luvulla.

- Muistan, että laskeuduimme sala-ampujien tulittaessa. Lentokentällä piti olla jonkinlainen vastaanottoseremonia, mutta jouduimmekin juoksemaan pää matalana autoihin päästäksemme pois sieltä, Clinton muisteli eräässä kampanjatilaisuudessa.

CBS-televisio esitti maanantaina videon Clintonin kertomasta tilanteesta. Hymyilevät viranomaiset tervehtivät Clintonia 1996 Tuzlan lentotukikohdassa. Clintonin seurue kuuntelee lentokentällä, kuinka pikkutyttö lausuu vieraille runon.

CBS:n arvio oli, että tilanne "ei ollut aivan yhtä dramaattinen kuin Clinton kertoi".

Hillary Clinton on useaan otteeseen korostanut, että hänen ulkopoliittinen kokemuksensa ja osaamisensa on vahvempi kuin ehdokkuutta myös tavoittelevan Barack Obaman.

Clintonin tiedottaja Howard Wolfson sanoi, että Clinton oli saattanut "käyttää väärää ilmaisua" Tuzlan lentokentän tapahtumista. Obaman tiedottaja Tommy Vietor ei tätä hyväksynyt.

- Kun ihminen esittää väärän väitteen valmistelussa puheessa, ei kysymys ole väärästä ilmaisusta, vaan harhaan johtamisesta, Vietor sanoi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Hyvinkään ABC on ilmiliekeissä

  2. 2

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  3. 3

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  4. 4

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  5. 5

    Suuri vaarallisen aineen onnettomuus Kouvolassa – vetyperoksidia vuoti maahan

  6. 6

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  7. 7

    Ahvenanmaan edustaja vastusti suomen kielen aseman vahvistamista Pohjoismaiden neuvostossa – kollegat tyrmistyivät

  8. 8

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  9. 9

    Suomalaista alkuperää oleva terapiakoira koki karmean kohtalon Kanadassa

  10. 10

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  2. 2

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  5. 5

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  6. 6

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  7. 7

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  8. 8

    Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

  9. 9

    HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

  10. 10

    ”Rakasteluun kelpasi vaikka vaja” – Kalle Päätalon elämään kuuluivat värikäs seksielämä, salasuhteet ja 17-vuotias rakastajatar

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  9. 9

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hyvinkään ABC on ilmiliekeissä

  2. 2

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  3. 3

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  4. 4

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  5. 5

    Suuri vaarallisen aineen onnettomuus Kouvolassa – vetyperoksidia vuoti maahan

  6. Näytä lisää