Petri, Pekka, Petra

Ulkomaat

Valikko

Cherie Blair ryhtyi kirjailijaksi

Julkaistu:

Britannian pääministerin Tony Blairin vaimo Cherie on paljastanut ryhtyneensä kirjailijaksi.

Hän kertoi saaneensa melkein valmiiksi kirjan, joka kertoo millaista on elää pääministerin puolisona.

Cherie Blair on haastatellut lähes valmista kirjaansa varten kaikkia sodanjälkeisen ajan pääministereiden puolisoita, jotka ovat vielä elossa. Hän ehti yhdessä kirjan toisen kirjoittajan Cate Hasten kanssa haastatella myös Margaret Thatcherin puolisoa Denis Thatcheria, joka kuoli viime kesänä.

Lakimiehenä työskentelevä Cherie aikoo julkaista kirjan tyttönimellään Cherie Booth, ja teoksen nimeksi on kaavailtu Kultakalamalja. Nimen arvellaan ennakoivan Cherien omaa näkemystä asemasta, jota hän on toisinaan valittanut turhan tuuliseksi.

The Times -lehden mukaan kirjassa ei esitetä suorasukaisia kannanottoja hänen omasta asemastaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

  2. 2

    Itä-Suomen yliopistoon hyväksyttiin vahingossa 71 ylimääräistä opiskelijaa – 22 ehti ottaa paikan vastaan

  3. 3

    Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

  4. 4

    ”Bordellikooma-Lamar” puhuu suunsa puhtaaksi ex-vaimostaan – Khloe Kardashianilta julma intiimihuijaus

  5. 5

    Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

  6. 6

    Huutokauppakeisari-Aki paljastaa KK:ssa: tällä arkisella lauseella hän hurmasi Helin – kesällä juhlitaan 10. hääpäivää

  7. 7

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  8. 8

    Cristiano Ronaldo sai kaksoset sijaissynnyttäjän avulla

  9. 9

    Video: Usain Bolt kokeili ensi kerran pituushyppyä – tällainen oli supertähden leiskautus

  10. 10

    Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  2. 2

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  3. 3

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  4. 4

    Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

  5. 5

    Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

  6. 6

    Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

  7. 7

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  8. 8

    Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

  9. 9

    4 merkkiä siitä, että lapsesi on keskivertoa älykkäämpi

  10. 10

    Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  4. 4

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  5. 5

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  6. 6

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  9. 9

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

  2. 2

    Itä-Suomen yliopistoon hyväksyttiin vahingossa 71 ylimääräistä opiskelijaa – 22 ehti ottaa paikan vastaan

  3. 3

    Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

  4. 4

    ”Bordellikooma-Lamar” puhuu suunsa puhtaaksi ex-vaimostaan – Khloe Kardashianilta julma intiimihuijaus

  5. 5

    Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

  6. Näytä lisää