Miia, Mira, Mirva

Ulkomaat

Valikko

Rita-myrsky pakotti Bushin taisteluasemiin

Hurrikaani Katrina teki silppua presidentti George W. Bushin jo valmiiksi varsin alhaisista kannatusluvuista.

Uusi hirmumyrsky Rita onkin saanut Valkoisen talon täyteen taisteluvalmiuteen; myrskyn on määrä iskeytyä maihin lauantain aikana, ja kaikki valmistelut suurtuhon varalta ovat näytöstyyliin jo täydessä vauhdissa.

Satoja rekkakuormallisia vettä, jäätä ja valmisruokapakkauksia on odottamassa myrskyn oletetun vaikutusalueen reunamilla. Ensiapu- ja pelastusjoukot ovat valmiudessa ja evakuointi on täydessä käynnissä jo neljä päivää ennen h-hetkeä.

Hirmumyrsky Rita kasvoi myöhään eilen illalla Suomen aikaa voimakkaimmaksi mahdolliseksi viisiportaisella asteikolla.

Kansaa virtasi koko eilisen päivän busseihin pahimman uhan alla olevissa kaupungeissa, pois myrskyn jaloista.

- Uskomme, että olemme valmiita kun se iskee maihin, lupasi kotimaan turvallisuusviraston johtaja Michael Chertoff.

Hurrikaani Ritan uhkaama Teksas on Bushille henkilökohtaisesti tärkeä osavaltio. Crawfordissa sijaitsee presidentin oma maatila, hän on ollut osavaltion kuvernööri ja hänen vanhempansa, ex-presidentti George Bush ja Barbara Bush asuvat siellä edelleen.

Teksasiin on julistettu jo nyt hätätila. Samoin tehtiin Floridan kohdalla, sillä Rita pyyhkäisi osavaltion eteläkärjen saaria matkallaan Meksikonlahdelle.

Uuden tehokkuuden takana voi olla se, että luonnontuhojen pelastustöitä ohjaavan liittovaltionviraston Feman johto on vaihtunut. Katrinan aikana ohjaksissa ollut Michael Brown joutui pyytämään eroa reagoinnin hitauden nostaman julkisen arvosteluryöpyn vuoksi.

Ohjaksissa on nyt uusi mies, monet katastrofit kokenut David Paulison.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  2. 2

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  3. 3

    Kiinan F1-kisan erikoinen tilanne ihmetytti – Mika Salo: ”Jos siitä tekisi säännön, puolet kuskeista olisi voinut hylätä saman tien”

  4. 4

    Serranon perheestä tuttu näyttelijäkaunotar Elsa, 40, seksikkäässä kansikuvassa – selkeä ulkonäkövinkki faneille

  5. 5

    Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

  6. 6

    200km/h kaahanneelta ajokortittomalta heikko hätävale poliisille Turussa – kengänjäljet hangessa paljastivat

  7. 7

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  8. 8

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  9. 9

    Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

  10. 10

    Kuva räjäytti somen – Klitshkon tyrmääjä ”kuin Muhammad Ali”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  4. 4

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  5. 5

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  6. 6

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  7. 7

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  8. 8

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  9. 9

    Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

  10. 10

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  2. 2

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  3. 3

    Kiinan F1-kisan erikoinen tilanne ihmetytti – Mika Salo: ”Jos siitä tekisi säännön, puolet kuskeista olisi voinut hylätä saman tien”

  4. 4

    Serranon perheestä tuttu näyttelijäkaunotar Elsa, 40, seksikkäässä kansikuvassa – selkeä ulkonäkövinkki faneille

  5. 5

    Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

  6. Näytä lisää