Soini, Veini

Ulkomaat

Intian talousihme ei ole pelastanut satojatuhansia vauvoja

Julkaistu:

Talouskasvusta huolimatta sadattuhannet vastasyntyneet kuolevat edelleen Intiassa sairauksiin, joista monet olisi helppo parantaa, Pelastakaa lapset -järjestö kertoo tuoreessa raportissaan.

Raportin mukaan joka vuosi Intiassa kuolee yli 400 000 vastasyntynyttä ensimmäisen elinpäivänsä aikana. Monet heistä menehtyvät ripuliin, keuhkokuumeeseen tai aliravitsemuksen seurauksiin.

Tilannetta pahentaa se, että yli puolet intialaisista naisista joutuu synnyttämään ilman lääkärin tai sairaanhoitajan apua, mikä lisää erilaisten komplikaatioiden ja tulehdusten riskiä.

Pelastakaa lapset huomauttaa, ettei Intian viime vuosien talouskasvu ole juuri helpottanut lasten ja äitien tilannetta. Järjestö patistaa Intian viranomaisia antamaan lisää resursseja lasten ja äitien terveyteen sekä huolehtimaan, että varat menevät niitä eniten tarvitseville.

Pelastakaa lapset arvioi, että maailmanlaajuisesti kaksi miljoonaa vastasyntynyttä kuolee joka vuosi ensimmäisen elinpäivänsä aikana - yksi 15 sekunnin välein.

Näitä luetaan!
  1. 1

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  2. 2

    ”Se oli se, mikä oli pelottavaa” – naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  3. 3

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  4. 4

    Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

  5. 5

    USA ja Etelä-Korea aloittavat sotaharjoituksen – Pohjois-Korea uhkaa ”armottomalla iskulla”

  6. 6

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  7. 7

    Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

  8. 8

    Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

  9. 9

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  10. 10

    Video: Vuonna 1945 uponnut sota-alus löytyi Tyynestämerestä – Veteraani kertoo kauhunhetkistä veden varassa haiden saartamana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  2. 2

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  3. 3

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  4. 4

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  5. 5

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  6. 6

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  7. 7

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  8. 8

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  9. 9

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  10. 10

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  2. 2

    ”Se oli se, mikä oli pelottavaa” – naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  3. 3

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  4. 4

    Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

  5. 5

    USA ja Etelä-Korea aloittavat sotaharjoituksen – Pohjois-Korea uhkaa ”armottomalla iskulla”

  6. Näytä lisää