Minja, Miisa

Ulkomaat

Teloitusvideosta vuosi pakkotyötä opiskelijalle

Julkaistu:

Internetiin laitettu natsihenkinen teloitusvideo toi 24-vuotiaalle opiskelijalle vuoden tuomion Venäjällä. Viranomaiset epäilevät varsinaista videota huijaukseksi, mutta täyttä varmuutta sen alkuperästä ja kuvausolosuhteista ei edelleenkään ole.

- Runsaasti kohua herättänyt video ilmestyi internetin LiveJournal-sivustolle elokuussa. Venäjän poliisi jäljitti pian, että sen oli lähettänyt nettiin Pohjois-Kaukasuksen Adygejan tasavallassa asuva Viktor Milkov.

Milkov kertoi saaneensa videon sähköpostiinsa tuntemattomalta lähettäjältä. Itar-Tassin mukaan Milkov selitti oikeudessa, että hän laittoi videon internetiin ainoastaan keskustellakseen muiden käyttäjien kanssa siitä, onko nauha aito.

Oikeuden mukaan Milkov syyllistyi rikokseen laittaessan nettiin videon, joka on omiaan lietsomaan eri kansallisuuksien välistä vihaa. Milkov määrättii vuodeksi "korjaavaan" työhön, ja hänen sinä aikana saamastaan palkasta peritään lisäksi 10 prosenttia valtiolle.

Tutkinnan aikana Milkov myönsi natsisympatiansa ja hänen kotoaan löytyi myös materiaalia, jossa on aiemmin tuntemattoman Venäjän kansallissosialistisen puolueen tunnuksia.

Video ehti olla kaikkien nähtävillä vajaan vuorokauden. Sen otsikko kuului "Tadzhikin ja dagestanilaisen teloitus". Videolla näkyy, kuinka sidotut miehet ovat polvillaan metsässä ja heidän taustallaan on natsisymboleilla koristeltu lippu.

- Venäläiset nationalistit pidättivät meidät, miehet pakotetaan sanomaan ennen kuin heidän surmansa näytetään.

Venäjän sisäministeriön edustajat ovat tutkineet videota jo kaksi kuukautta. Smi.ru-nettisivuston mukaan poliisi on varma, että kyse on jonkinlaisesta montaasista. Metsämaastossa kuvatussa videossa näyttää olevan joitakin kuvaruutuja, joissa taustamaisema näyttää hieman erilaiselta.

Poliisi pitää sitä huolimatta yhä mahdollisena, että teloitukset ovat todella tapahtuneet. Sen vuoksi poliisi jatkaa yhä videon yksityiskohtaista tutkintaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Huippukokki Tomi Björck häipyi Suomesta – uskomaton määrä matkatavaraa: perhe poseeraa laukkuröykkiön keskellä

  2. 2

    Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

  3. 3

    Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

  4. 4

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  5. 5

    Video: Rinkelinmäellä heiluivat nyrkit – HPK:n järkäle antoi kyytiä Kärppien agitaattorille

  6. 6

    ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

  7. 7

    Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

  8. 8

    Vimpelin kultasankarilta tyly kuitti: "Loppui se sotkamolaisten idioottien lässytys"

  9. 9

    Balilla evakuoitu tuhansia tulivuoren purkausvaaran vuoksi – alueelle matkustanut satoja suomalaisia

  10. 10

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  2. 2

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  3. 3

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  4. 4

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  5. 5

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  6. 6

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  7. 7

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  8. 8

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  9. 9

    Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

  10. 10

    Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Huippukokki Tomi Björck häipyi Suomesta – uskomaton määrä matkatavaraa: perhe poseeraa laukkuröykkiön keskellä

  2. 2

    Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

  3. 3

    Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

  4. 4

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  5. 5

    Video: Rinkelinmäellä heiluivat nyrkit – HPK:n järkäle antoi kyytiä Kärppien agitaattorille

  6. Näytä lisää