Minna, Vilma, Miina

Ulkomaat

Valikko

USA:n iskussa kuoli yli sata siviiliä

Julkaistu:

Afganistanilaiset kansanedustajat kertovat, että Yhdysvaltain ilmaiskuissa maan länsiosassa on kuollut yli sata siviiliä. Talojen raunioita raivataan edelleen.

Punaisen Ristin kansainvälisen komitean ryhmä on nähnyt eilisissä iskuissa tuhoutuneet talot. Kuolleiden joukossa on naisia ja lapsia.

Afganistanin presidentti Hamid Karzai sanoi Yhdysvalloissa, ettei siviiliuhreja voida hyväksyä.

Hän aikoo keskustella ilmaiskuista tänään tavatessaan Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman Washingtonissa. Karzai vaati tapahtuneen selvittämistä.

Punaisen Ristin kansainvälisen komitean tiedottaja Jessica Barry sanoi Kabulissa, että siviilit olivat hakeneet suojaa taloista, joihin iskut osuivat. Uhrien joukossa on myös järjestön paikallinen työntekijä ja hänen 13-henkinen perheensä.

Jo eilen kylän asukkaat syyttivät Yhdysvaltain armeijaa verisestä ilmaiskusta ja talebaneja piiloutumisesta siviilien keskelle.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  2. 2

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  3. 3

    Lehdet: Trump haukkui saksalaiset EU-pomojen tapaamisessa: ”Pahoja, todella pahoja”

  4. 4

    Wonder Woman -kaunottarelle kävi kiusallinen moka – peppu paljastui tuulenvireessä kokonaan

  5. 5

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  6. 6

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  7. 7

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  8. 8

    Hanki kesäkroppa 10 minuutissa – helpompaa kuin koskaan ennen

  9. 9

    Huippuasiantuntijalta kova lausunto Stanley Cupin finaalien alla – Pekka Rinne saa poikkeuksellista suitsutusta

  10. 10

    Krista Kosonen kohauttaa seksikkäänä tanssityttönä – viettelevä juliste julki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  2. 2

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  3. 3

    Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  4. 4

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  5. 5

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  6. 6

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  7. 7

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  8. 8

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  9. 9

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  10. 10

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  2. 2

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  3. 3

    Lehdet: Trump haukkui saksalaiset EU-pomojen tapaamisessa: ”Pahoja, todella pahoja”

  4. 4

    Wonder Woman -kaunottarelle kävi kiusallinen moka – peppu paljastui tuulenvireessä kokonaan

  5. 5

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  6. Näytä lisää