Leena, Matleena

Ulkomaat

Valikko

Tässä tulee taiteilija Gerhard Schröder!

Julkaistu:

Saksan väistyvä liittokansleri Gerhard Schröder aikoo vaihtaa vallan valtikan öljyväripensseliin. Schröderin italialainen taidemaalariystävä Bruno Bruni paljastaa, että aitoja "schrödereitä" on jo valmistunut.

- Schröder oli suuri poliitikko ja hänestä tulee suuri taidemaalari, kanslerin töitä nähnyt Bruni arvioi Lounais-Saksan yleisradiolle.

Taiteilijauran tueksi Schröder rakentaa tulevaisuuttaan vanhan ammattinsa varaan: hän aikoo palata asianajajaksi kuudentoista vuoden tauon jälkeen. Kiireistä ex-kansleria nähdään siis Berliinissä entiseen tapaan.

Hannoverissa asuva Doris -vaimo ja neljävuotias adoptiotytär Viktoria saavatkin tyytyä myös tulevaisuudessa viikonloppuisään. Isä saattaa tosin olla Hannoverin kodissa käydessään nenä kiinni kirjoissa, sillä tuleva asianajaja on ryhtynyt muiden harrastusten päälle vielä opiskelemaan englantia.

Schröder heitti jäähyväiset politiikalle toissa päivänä SPD:n puoluekokouksessa valtavien suosionosoituksien saattelemana. Seitsenvuotinen taival kanslerina on ohi lopullisesti ensi viikon tiistaina.

Schröderin tulevaisuutta on arvailtu syyskuusta asti, jolloin sosiaalidemokraatit hävisivät liittopäivävaalit niukasti konservatiiveille. Julkisuudessa Schröderiä on soviteltu erilaisten suuryritysten palkkalistoille, mutta poliitikko torjui liikemaailman houkutukset jyrkästi.

- Pysyn poliittisena ihmisenä, Schröder vakuutti Die Zeit -lehden haastattelussa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  2. 2

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  3. 3

    Antti teki uskomattoman löydön vieraillessaan mummolassaan Pohjois-Savossa – jopa 1700 vuotta vanha esine on peräisin Virosta

  4. 4

    Kommentti: Puolen vuoden show riitti Trumpin tiedottajalle – presidentin piiri kutistuu päänäytöksen edellä

  5. 5

    Tästä syystä sääennustekartat helottavat reilusti punaisempana: Helle iskee Suomeen pihtiliikkeellä pohjoisesta ja etelästä

  6. 6

    Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

  7. 7

    25 vuotta yhdessä olleet Kirsi ja Kurre Westerlund vilpittömänä yleisestä tabuaiheesta – ”Kiusattiin ihan fyysisesti lyömällä”

  8. 8

    Urheilutoimittajan piinan kohteeksi joutunut nainen oikeudessa: ”Lapset ihmettelivät miksei saa mennä kouluun”

  9. 9

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  10. 10

    Prinssi George 4 vuotta! Suloisesta hurmurista kasvoi isänsä poika – näin harvoin julkisuudessa nähty pikkuprinssi on muuttunut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  2. 2

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  3. 3

    Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

  4. 4

    Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

  5. 5

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  6. 6

    Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

  7. 7

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  8. 8

    Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

  9. 9

    Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

  10. 10

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  7. 7

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  8. 8

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  9. 9

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  10. 10

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  2. 2

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  3. 3

    Antti teki uskomattoman löydön vieraillessaan mummolassaan Pohjois-Savossa – jopa 1700 vuotta vanha esine on peräisin Virosta

  4. 4

    Kommentti: Puolen vuoden show riitti Trumpin tiedottajalle – presidentin piiri kutistuu päänäytöksen edellä

  5. 5

    Tästä syystä sääennustekartat helottavat reilusti punaisempana: Helle iskee Suomeen pihtiliikkeellä pohjoisesta ja etelästä

  6. Näytä lisää