Minna, Vilma, Miina

Ulkomaat

Valikko

"Kadonnut" ruotsalaispoika ilmestyikin kouluun

Julkaistu:

Ruotsin rikospoliisin päätös olla julkistamatta Aasiassa kadonneiksi ilmoitettujen listaa on johtanut jälleen pahaan erehdykseen. Norrtälljeläisessä lukiossa ehdittiin jo surra Thaimaassa "kadonnutta" poikaa, kunnes tämä ilmaantuikin maanantaina normaalisti kouluun.

Norrtäljen lukion rehtori Ulla-Britt Persdotter sai myöhään perjantai-iltana paikallispoliisilta tiedon, jonka koruttoman kertoman mukaan hänen koulunsa 18-vuotias oppilas olisi kadonnut Thaimaassa.

Maanantaiaamuna sana levisi koululaisten keskuudessa kulovalkean tavoin. Ihmiset surivat pojan kohtaloa.

Persdotter halusi viedä henkilökohtaisesti ikävän viestin luokan oppilaille.

- Olin matkalla luokkaan sairaanhoitajan kanssa. Saavuttuamme luokan eteen, poika seisoi siinä elävänä. En ole kadonnut mihinkään, hän sanoi meille, Persdotter kertoi.

Norrtälljeläispojan tapaus on kiihdyttänyt Ruotsissa vaatimuksia listan julkistamisesta kaikille. Näin listaa voitaisiin tarkistaa kansalaisvihjeiden perusteella.

Tukholman kamarioikeus ottaakin tänään kantaa poliisin päätökseen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  2. 2

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  3. 3

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  4. 4

    Lehdet: Trump haukkui saksalaiset EU-pomojen tapaamisessa: ”Pahoja, todella pahoja”

  5. 5

    Suora lähetys juuri nyt: Tältä näyttää Mauno Koiviston haudalla päivä hautajaisten jälkeen

  6. 6

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  7. 7

    Prinssi Harryn tyttöystävän Meghanin sisko Samantha, 51, aiheutti yllättäen kohun – haukkui Pippan häät lyttyyn

  8. 8

    Näin hoidat yleiset silmäoireet – jos nämä kaksi oiretta ilmenevät, hakeudu pikaisesti hoitoon

  9. 9

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  10. 10

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  2. 2

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  5. 5

    Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  6. 6

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  7. 7

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  8. 8

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  9. 9

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  10. 10

    Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  2. 2

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  3. 3

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  4. 4

    Lehdet: Trump haukkui saksalaiset EU-pomojen tapaamisessa: ”Pahoja, todella pahoja”

  5. 5

    Suora lähetys juuri nyt: Tältä näyttää Mauno Koiviston haudalla päivä hautajaisten jälkeen

  6. Näytä lisää