Oliver, Olivia, Oiva

Ulkomaat

Valikko

Ufo ällistytti Texasissa - katso video!

Julkaistu:

Myös Yhdysvaltain ilmailuhallinnon FAA:n tutka-asema havaitsi, että jokin kohde liikkui ilmassa.

Mutta mikä se oli, sitä kukaan ei loppujen lopuksi tiedä.

Stephensvillen ufohavainto tehtiin viime tammikuussa. Uutiskanava ABC on nyt tehnyt tapauksesta ohjelman, joka esitetään Yhdysvaltain televisiossa keskiviikkoiltana paikallista aikaa. Ohjelmassa on tietokonegrafiikalla toteutettu animaatio havainnosta.

Uskottavuutta Stephensvillen havainnolle tuo se, että suuri osa silminnäkijöistä on partiotehtävissä olleita poliiseja. Valoilmiön näki myös entinen sotilaslennonjohtaja Paul Colcleasure.

- Rehellisesti sanoen en tiedä mitä ajatella. En osaa sanoa mikä se oli, Colcleasure kertoo ABC:n ohjelmassa.

- Olen nähnyt lähes kaikki ajateltavissa olevat sotilaslentokoneet pimeässä. Nämä valot olivat - ja niiden koko - ei niitä pysty käsittämään.

Amerikkalainen ufotutkimusjärjestö Mutual UFO Network on saanut haltuunsa ilmailuhallinnon tutkaraportit tapahtuma-ajalta.

- FAA:n tutkatiedot osoittavat selvästi, että taivaalla oli jokin kohde, sanoi järjestön edustaja Robert Powell ABC:lle.

- Siitä ei ole epäilystäkään. Kysymys kuuluu, mikä kohde oli.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  2. 2

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  3. 3

    Isisin lippu nousi salkoon Filippiinien Marawissa – jo 103 kuollut taisteluissa ja teloituksissa

  4. 4

    51 paikkakunnan ennuste: Tällainen on lakkiaisviikonlopun sää

  5. 5

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  6. 6

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  7. 7

    Fanit hylkäsivät nuoren Laura Voutilaisen – katkera sopimusriita oli lopettaa uran: ”Yleisö koki, että heitä on vedetty nenästä”

  8. 8

    Elias, 7, kirjoitti ilmastonmuutoksesta presidentille – sai hauskan vastauksen myös Lennu-koiralta

  9. 9

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  10. 10

    Kommentti: Venäjän lapsiasiainvaltuutettu joutui maalitauluksi – taustalla vierailu Suomeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  2. 2

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  3. 3

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  4. 4

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  5. 5

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  6. 6

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  7. 7

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  8. 8

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  9. 9

    Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

  10. 10

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  2. 2

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  3. 3

    Isisin lippu nousi salkoon Filippiinien Marawissa – jo 103 kuollut taisteluissa ja teloituksissa

  4. 4

    51 paikkakunnan ennuste: Tällainen on lakkiaisviikonlopun sää

  5. 5

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  6. Näytä lisää