Uuno

Ulkomaat

Valikko

Senaattori ehdotti homoseksiä poliisille

Julkaistu:

Washingtonin viimeisin seksiskandaali osui republikaanipuolueeseen, kun Idahon senaattori Larry Craig sai sakot ja 10 päivän vankeustuomion epäsiveästä käytöksestä lentokentän miestenvessassa heinäkuussa.

Minneapolisin poliisin raportissa kerrotaan, kuinka Craig oli tiiraillut wc-koppiin, jossa istui siviiliasuinen miespoliisi. Sen jälkeen senaattori oli siirtynyt viereiseen koppiin. Siellä Craig oli taputtanut jalkaansa maata vasten useita kertoja, mikä poliisin mukaan on tavallinen tapa ilmoittaa halukkuus seksiin.

- Muiden läsnäolo ei häirinnyt Craigia, joka kosketti jalallaan vasenta jalkaani, joka oli oman koppini alueella, pidätyksen tehnyt poliisi kirjoittaa raportissaan.

Craig oli myös viittoillut kädellään koppien väliseinän alta, ABC-kanavan haltuunsa saamassa raportista selviää. Kun poliisi oli näyttänyt senaattorille virkamerkkinsä, tämä oli huudahtanut "ei!".

Craig kuitenkin myönsi syyllisyytensä epäsiveään käytökseen ja sai liki 600 dollarin sakot.

Senaattori kieltää
olevansa homo

Lentokentän poliisi on tehnyt useita iskuja miestenvessoihin, jotka toimivat kohtaamispaikkoina anonyymia seksiä haluaville miehille.

Tapaus tuli ilmi, kun Roll Call -lehti kertoi pidätyksestä elokuun alussa. Eilen Craig piti tiedotustilaisuuden, jossa hän kielsi olevansa homoseksuaali, tai ikinä olleensa.

62-vuotiaan senaattorin seksuaalisesta suuntautumisesta on liikkunut huhuja jo 1980-luvulla. Hän kertoi myöntäneesä epäsiveettömyyssyytöksen, koska uskoi sen nopeuttavan asioita.

- Se oli virhe, ja kadun sitä suuresti, Craig sanoi Suzanne-vaimo vierellään.

Republikaanien presidenttiehdokkaat ovat kiiresti tehneet pesäeroa Craigiin.

- Hän on pettänyt amerikkalaiset, Mitt Romney tuomitsi.

Craig on vahvasti ollut mukana Romneyn kampanjassa. Toinen republikaanien presidenttiehdokkaaksi mielivä, John McCain, piti Craigin käytöstä häpeällisenä.

Senaattorina Craig on äänestänyt useasti homoliittojen laillistamista vastaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP käynnissä – IS seuraa

  2. 2

    Tero Pitkämäeltä väkevä keihäskaari Vaasassa – ilmoittautui samalla MM-mitalitaistoon

  3. 3

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  4. 4

    Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

  5. 5

    Vetteliltä käsittämätön ylilyönti F1-kisassa – ruma kosto Hamiltonille

  6. 6

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  7. 7

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  8. 8

    Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

  9. 9

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  10. 10

    Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  3. 3

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  4. 4

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  5. 5

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  6. 6

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  9. 9

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  10. 10

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  4. 4

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  5. 5

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  6. 6

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  10. 10

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP käynnissä – IS seuraa

  2. 2

    Tero Pitkämäeltä väkevä keihäskaari Vaasassa – ilmoittautui samalla MM-mitalitaistoon

  3. 3

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  4. 4

    Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

  5. 5

    Vetteliltä käsittämätön ylilyönti F1-kisassa – ruma kosto Hamiltonille

  6. Näytä lisää