Mauno, Maunu

Ulkomaat

Irlannin pääministeri erosi korruptioepäilyjen takia

Julkaistu: , Päivitetty:

Irlannin pääministeri Bertie Ahern ilmoitti keskiviikkona eroavansa virastaan ensi kuussa väärinkäytösepäilyjen takia.

Liikuttunut Ahern korosti lehdistötilaisuudessa, ettei hän ole tehnyt mitään väärää. Eroaan hän perusteli hallituksen työrauhan turvaamisella. Hänen eronsa tulee voimaan 6. toukokuuta.

- Tiedän sisimmässäni, että en ole tehnyt mitään väärää. Haluan jokaisen tietävän, etten ole koskaan julkisen virkani hoidossa asettanut yksityisiä etuja julkisten etujen edelle, hän sanoi.

Ahern ehti toimi pääministerinä lähes 11 vuotta. Hänen virkakautensa, jonka hän oli jo aiemmin ilmoittanut olevan viimeinen, piti päättyä vuonna 2012.

Pääministerin on epäilty sekaantuneen laajaan korruptiovyyhtiin. Hänen väitetään muun muassa ottaneen vastaan lahjuksia eräältä rakennuttajayhtiöltä ollessaan valtionvarainministeri 1990-luvulla.

Ahern, 56, on jyrkästi kiistänyt väärinkäytökset. Hänellä ei tuolloin ollut pankkitiliä, ja hän on kuvannut rahatilannettaan monimutkaiseksi avioliittonsa hajoamisen vuoksi.

Ahern on jo aiemmin nostanut valtiovarainministeri Brian Cowenin seuraajaehdokkaakseen. Lopullisen päätöksen tekee kuitenkin hänen keskustalainen Fianna Fail -puolueensa.

Pääministeri oli yhdessä brittiläisen virkaveljensä Tony Blairin kanssa tuomassa rauhaa levottomaan Pohjois-Irlantiin.

Hänen aikanaan Irlannin talous kasvoi huimasti aina viime vuoteen asti, minkä jälkeen kasvun vauhti taittui.

Irlannin presidentti Mary McAleese kuvasi Ahernia keskiviikkona "yhdeksi sukupolvensa loistavimmista poliitikoista". Myös Blair ylisti Ahernia "Euroopan avainhahmoksi".

Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  2. 2

    Suojelupoliisi kertoo tänään: näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

  3. 3

    Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

  4. 4

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  5. 5

    Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

  6. 6

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  7. 7

    Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

  10. 10

    Yle: Poliisi tutkii Turun puukotuksia terroritekona

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  6. 6

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  8. 8

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  9. 9

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  10. 10

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  10. 10

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  2. 2

    Suojelupoliisi kertoo tänään: näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

  3. 3

    Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

  4. 4

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  5. 5

    Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

  6. Näytä lisää