Jarkko, Jere, Jarno

Ulkomaat

Valikko

Pariisissa 6 miljoonan euron koruryöstö

Julkaistu: , Päivitetty:

Röyhkeä ryöstäjä vei lauantaina ainakin kuuden miljoonan euron edestä arvokoruja Pariisin keskustassa sijaitsevasta luksusliikkeestä.

Ryöstön kohteeksi joutui kaupungin keskustassa Place Vendomella sijaitseva Chopard-merkin myymälä. Siistiin pukuun ja hattuun pukeutunut voro iski kello- ja koruliikkeeseen kello 15 iltapäivällä. Noin viisissäkymmenissä oleva mies astui sisään, veti esiin pistoolin, pakotti myyjät antamaan hänelle noin viisitoista arvokasta korua ja poistui. Koko ryöstö kesti vain pari minuuttia.

Poliisi tutkii tapauksen yhteyttä "vaaleanpunaisiksi panttereiksi" kutsuttuun kansainväliseen koplaan, jota epäillään viime joulukuun suurryöstöstä Pariisissa. Naisiksi pukeutunut aseistettu joukkio vei tuolloin Harry Winston -jalokiviliikkeestä ennätyksellisen 100 miljoonan euron saaliin.

Ryhmää epäillään kaikkiaan 120 luksusliikkeen ryöstöstä 20 maassa sitten vuoden 2003. Toissa vuonna Interpol perusti erikoisryhmän jäljittämään joukkiota, joka on saanut nimensä 1960-luvun elokuvasta. Alkuperäisessä Vaaleanpunainen Pantteri -elokuvassa jalokivivaras oli herrasmies.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

  2. 2

    Junioreiden turnaus sai traagisen lopun – 12-vuotias jalkapallolupaus kuoli torjuessaan rangaistuslaukausta

  3. 3

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  4. 4

    Nainen kuoli kerrostaloasunnossa syttyneessä palossa Helsingissä

  5. 5

    Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

  6. 6

    Maisa Torpan ja Jari-Matin onni tiivistyy kolmeen sanaan – kihlauspaikkana toimineella Tuurilla erityinen merkitys: ”Oon tosi onnellinen”

  7. 7

    Sebastian Vettel nöyrtyi – haluaa keskustella Hamiltonin kanssa: ”Aion selvittää asiat”

  8. 8

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  9. 9

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  10. 10

    Texasilaisäidille syyte lasten kuolemista: Lukitsi 2-vuotiaan ja 1,5-vuotiaan piinaavan kuumaan autoon ”opetukseksi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

  2. 2

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  3. 3

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  4. 4

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  5. 5

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  6. 6

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  7. 7

    Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

  8. 8

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  9. 9

    Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

  10. 10

    Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

  2. 2

    Junioreiden turnaus sai traagisen lopun – 12-vuotias jalkapallolupaus kuoli torjuessaan rangaistuslaukausta

  3. 3

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  4. 4

    Nainen kuoli kerrostaloasunnossa syttyneessä palossa Helsingissä

  5. 5

    Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

  6. Näytä lisää