Iivari, Iivo

Ulkomaat

Tutkimusretkikunnat kartoittavat Pohjoista jäämerta

Julkaistu:

Kaksi tutkimusretkikuntaa kartoittaa jälleen Pohjoista jäämerta, jonka pohjassa piilevät luonnonvarat kiinnostavat merenrantavaltioita.

Amerikkalais-kanadalainen retkikunta lähti matkaan maanantaina Alaskan Anchoragesta ja Kanadan Nunavutista. Venäläinen tutkimusryhmä purjehti kohti pohjoista jo viime viikolla Arkangelista. Molemmat retkikunnat tutkivat merenpohjaa.

Tutkimustiedon nojalla valtiot voivat hamuta hallintaansa nykyistä laajempia merialueita pohjoisilla rantavesillään.

Kansainvälisen merioikeusyleissopimuksen mukaan jäämeren rantavaltioiden aluevedet ulottuvat nyt 370 kilometrin päähän rantaviivasta. Valtio voi vaatia hallintaansa isompaa vyöhykettä, jos se kykenee osoittamaan mannerjalustansa ulottuvan merenpohjassa rantaviivaa pidemmälle.

Amerikkalais-kanadalainen tutkijaryhmä suuntaa Beaufortin merelle luotaamaan aluetta, jonka kumpikin maa katsoo kuuluvan aluevesiinsä. Valtioiden välisen merirajan määrittely on tutkijankin mielestä "kallisarvoinen" päätös.

- Kyseiseen Beaufortinmeren alueeseen kuuluu arvokkaista öljyvaroista tunnettu Mackenziejoen suiston jatke, kertoo amerikkalainen geofyysikko Jonathan Childs.

Matkaan lähtivät molempien maiden jäänmurtajat, amerikkalainen Healy ja kanadalainen Louis S. St-Laurent. Ne tähtäävät viisiviikkoisella matkallaan 84. leveysasteelle eli 579 kilometrin päähän Pohjoisnavasta.

Venäjä vaalii mielikuvaa arktisesta herruudesta

Tutkijat keräävät pohjoisilta vesiltä periaatteessa vain tieteellistä tietoa, mutta tutkimusmatkoilla voi myös muokata mielikuvia.

Imagokisaa johtaa Venäjä: Kolme vuotta sitten sen pienoissukellusvene laskeutui Pohjoisnavan kohdalla merenpohjaan, minne pystytettiin Venäjän lippu.

Tänä vuonna venäläisretkikunnan matka ei ole yhtä näyttävä, vaikka tutkijoita on mukana liki 70. Kolmikuukautiseen reissuun lähti tutkimusalus Akademik Fjodorov apunaan ydinkäyttöinen jäänmurtaja Jamal.

Venäjä pyrkinee aikanaan todistamaan YK:lle, että sillä on oikeus 1,2 miljoonaa neliökilometriä suurempaan aluevesialueeseen kuin nyt. Venäjän tähtäimessä ovat valtaviksi uskotut öljy- ja kaasuesiintymät kolmiossa, jonka kärjet ulottuvat Murmanskista Tshukotkan niemimaalle ja pohjoisessa Pohjoisnavalle.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

  2. 2

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  3. 3

    Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

  4. 4

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  5. 5

    Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

  6. 6

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  7. 7

    Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

  8. 8

    Tanskan kruununprinssi käännytettiin pubin ovelta Australiassa – ei ollut henkkareita

  9. 9

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  10. 10

    Tosi-tv-tähti ja lentoemäntä Anne-Mari, 28, paljasti ruokottoman syyn pikkuisiin ruotsinlippubikineihinsä – ”Naamioitumisen mestari”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  2. 2

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  3. 3

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  4. 4

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  5. 5

    Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

  6. 6

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  7. 7

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  8. 8

    Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

  9. 9

    Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

  10. 10

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

  2. 2

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  3. 3

    Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

  4. 4

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  5. 5

    Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

  6. Näytä lisää