Mervi

Ulkomaat

Aseistautuneita vartijoita Yhdysvaltain-lennoille?

Julkaistu:

Yhdysvallat vaatii uutistoimisto Reutersin mukaan eräitä EU:n jäsenmaita hyväksymään aseistautuneiden vartijoiden sijoittamisen Yhdysvaltoihin lentäviin ja sieltä saapuviin matkustajakoneisiin.

Reutersin lainaamien diplomaattilähteiden mukaan amerikkalaiset vaativat myös lisää tietoja lentomatkustajista.

Yhdysvallat on esittänyt näitä vaatimuksia kahdenvälisissä neuvotteluissa esimerkiksi Kreikan ja Tshekin kanssa.

Tämä on ärsyttänyt EU:n johtoa, koska asiasta olisi Euroopan maiden mielestä neuvoteltava suoraan Yhdysvaltojen ja EU:n kesken.

Yhdysvallat ja EU allekirjoittivat 2007 sopimuksen lentomatkustajatietojen luovuttamisesta.

Tämä sopimus uudisti jo vuonna 2004 solmitun sopimuksen. Sopimuksen tavoitteeksi ilmoitettiin terrorismin ja siihen liittyvän rikollisuuden torjuminen.

Reutersin lähteiden mukaan Yhdysvallat on kytkenyt uudet vaatimukset viisumivapauden myöntämiseen.

EU:n uudet itä- ja keskieurooppalaiset jäsenmaat ovat pitkään halunneet Yhdysvaltoihin matkaaville kansalaisilleen samanlaisen viisumivapauden kuin EU:n vanhat jäsenmaat.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

  2. 2

    Sarjahukuttaja poistui oikeussalista ennen aikojaan

  3. 3

    Omakotitalo paloi Seinäjoella: Äiti kuoli, isä ja lapset pelastuivat

  4. 4

    Bill Gates paljastaa: Tämän vuoksi Windowsissa käytetään ctrl-alt-del-näppäinyhdistelmää

  5. 5

    Oliver Stonen kohutussa Putin-dokumentissä Suomi esitetään osana Neuvostoliittoa

  6. 6

    Nyt puhuu bussiyhtiö Nobinan keskustelusta ulos heitetty pääluottamusmies: ”Ei minun tarvitse sietää huutamista ja tönimistä”

  7. 7

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  8. 8

    Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

  9. 9

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  10. 10

    Kommentti: Jesse Puljujärven kiusaaminen on lapsellista – ansaitsee pilkan sijaan kehuja suoraselkäisyydestään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  2. 2

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  3. 3

    Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

  4. 4

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  5. 5

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  6. 6

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  7. 7

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  8. 8

    IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

  9. 9

    Entinen Ensitreffit alttarilla -vaimo kauhistui uuden Ensitreffit-parin meiningistä: ”Huolestuttaa kyllä”

  10. 10

    Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

  2. 2

    Sarjahukuttaja poistui oikeussalista ennen aikojaan

  3. 3

    Omakotitalo paloi Seinäjoella: Äiti kuoli, isä ja lapset pelastuivat

  4. 4

    Bill Gates paljastaa: Tämän vuoksi Windowsissa käytetään ctrl-alt-del-näppäinyhdistelmää

  5. 5

    Oliver Stonen kohutussa Putin-dokumentissä Suomi esitetään osana Neuvostoliittoa

  6. Näytä lisää