Hanna, Johanna, Jenni

Ulkomaat

Valikko

Puukotettu äiti on unohtanut lastensa surmat

Julkaistu: , Päivitetty:

Arbogalainen nainen heräsi lähes kahden viikon tajuttomuuden jälkeen, eikä hän muista ollenkaan, että hänen lapsensa on murhattu. Poliisille muistinmenetys on takaisku, sillä viranomaiset ovat toivoneet naisen kertovan jotakin murhaajasta.

1- ja 3-vuotiaiden lasten äiti tuli tajuihinsa Uppsalan yliopistollisessa sairaalassa perjantaina.

- Hän ei käsitä sitä, miksi on sairaalassa, naisen isä Roland Jangestig kertoi Expressenin verkkolehdelle.

Jangestigin mukaan hänen tyttärensä ei myöskään vielä tiedä, että lapset on tapettu.

- Hän tunnistaa meidät, mutta ei ole puhunut mitään. Lääkäreiden mukaan siihen voi mennä jokunen päivä, isä kertoo.

Kallovammoja saanut nuori nainen leikattiin viime tiistaina ja torstaina hän raotti isän mukaan toista silmää. Tajuihinsa hän tuli kuitenkin vasta perjantaina.

Murhaaja tunkeutui 23-vuotiaan ruotsalaisnaisen omakotitaloon viime viikon maanantaina. Lapset surmattiin ilmeisesti jonkinlaisella vasaralla ja he kuolivat välittömästi. Nuorta äitiä puukotettiin hengenvaarallisesti ja hänet löydettiin lattialta kriittisessä tilassa.

Aftonbladetin poliisilähteiden mukaan nainen piteli puukotusiltana kädessään veristä hiustukkoa. Siitä mahdollisesti löytyviä murhaajan dna-jälkiä aiotaan verrata 31-vuotiaan murhasta epäillyn saksalaisnaisen dna-näytteisiin.

- Jos rikospaikan näytteet täsmäävät epäillyn naisen dna:han, todisteet ovat vahvat. Mutta langettavaan tuomioon tarvitaan tavallisesti muutakin näyttöä, toteaa rikoskomisario Torbjörn Carlsson Västeråsin poliisista.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

  2. 2

    Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

  3. 3

    Syyte: Ex-kumppaninsa vahingoittamista valmistellut urheilutoimittaja lähetti hyytäviä viestejä – ”Elämästäsi tulee lyhyt, onneton tai mieluusti molempia”

  4. 4

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  5. 5

    Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

  6. 6

    Kosin pormestari: Maanjäristyksen kuolonuhrit ulkomaalaisia – menehtyivät katon romahdettua päälle

  7. 7

    Putin ei jää Suomeen yöksi, mutta rajan takana odottavat luksushuvilat – IS esittelee Putinin datsat

  8. 8

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  9. 9

    Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

  10. 10

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  2. 2

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  3. 3

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  4. 4

    Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

  5. 5

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  6. 6

    Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

  7. 7

    Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

  8. 8

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  9. 9

    Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

  10. 10

    Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  10. 10

    Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

  2. 2

    Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

  3. 3

    Syyte: Ex-kumppaninsa vahingoittamista valmistellut urheilutoimittaja lähetti hyytäviä viestejä – ”Elämästäsi tulee lyhyt, onneton tai mieluusti molempia”

  4. 4

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  5. 5

    Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

  6. Näytä lisää