Signe, Varma

Ulkomaat

Opettaja riehui ilmapistoolilla virolaisessa koulussa

Julkaistu:

Ilmapistoolilla ammuskellut opettaja aiheutti kauhun hetkiä kaakkoisvirolaisessa koulussa. Tapaus sattui viime viikon perjantaina Räpinan puutarhaoppilaitoksessa, mutta tieto siitä vuoti julkisuuteen vasta torstaina.

Heti paljastuksen jälkeen opetusministeri Tonis Lukas ilmoitti, että opettaja irtisanotaan. Myös koulun opetusjohtaja on eronnut selkkauksen takia. Ampuja oli hänen miehensä.

Koulun oppilaat ovat olleet hyvin järkyttyneitä ja vaitonaisia tapahtumien kulusta. Postimees-lehden tietojen mukaan ampuminen sattui auto-opetustunnilla.

Miesopettaja haki kesken tunnin ilmapistoolin luokan takahuoneesta ja ampui sillä ensin oveen liimattua julistetta ja sitten kattolamppua. Kukaan oppilaista ei haavoittunut. Pistooli oli miehen oma.

Salailu
kuohuttaa

Tapahtuneesta ei kerrottu opetusministeriölle eikä poliisille. Oppilaitoksen rehtori Heino Luiga kuuli tapauksesta maanantaina, mutta hän yritti painaa asian villaisella pelastaakseen koulunsa maineen.

Rehtorin mukaan suurta vahinkoa ei aiheutunut, sillä kyse oli ilmapistoolista ja luokkahuone oli joka tapauksessa menossa remonttiin. Myös ammuskellut opettaja oli siirtymässä tänä vuonna eläkkeelle.

- Ymmärrän kyllä, että kyse ei ole ollut viisaasta teosta, mutta oliko se tosiaan niin poikkeuksellinen, että se kaipaa suurta kohua, rehtori kysyi.

Lehtitietojen mukaan opettaja oli ilmoittanut oppilaille, että asiasta ei ole syytä laverrella, sillä hänen vaimonsa on opetusjohtaja ja heillä on suhteita opetusministeriöön.

Opetusministeri Lukas kertoi hallituksen tiedotustilaisuudessa torstaina, että hän vaatii oppilaitokselta selvitystä tapahtumista ja siitä, miksi asiasta ei kerrottu.

- Vaikka tapauksessa on huvittaviakin piirteitä, niin kyllä tästä oli todellisuudessa vitsi kaukana, Lukas tuomitsi.

Myös pääministeri Andrus Ansip otti tiukasti kantaa selkkaukseen.

- Kyse on sairaasta teosta, ja myös kaikki muut opettajat ovat sairaita siinä koulussa, koska eivät kertoneet asiasta eteenpäin, Ansip sanoi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Asianajaja keskusteli Turun pääepäillyn kanssa suomeksi

  2. 2

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  3. 3

    Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

  4. 4

    Turun joukkopuukotuksessa uusia kiinniottoja

  5. 5

    Professori arvioi: Tällainen rangaistus Turun puukottajaa odottaa – murha tai tappo, tuomio voi olla sama

  6. 6

    Tältä näyttää ”jäätävän komea” kuoleva kuuropilvi – rankkasateesta väsynyt jätti ikuistettiin Lapualla

  7. 7

    Vantaan Sanomat: Asuntoa haetaan nyt jopa paljaalla pinnalla: ”Nainen oli kuvassa erittäin pienillä pikkareilla”

  8. 8

    Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

  9. 9

    Supersankari, eläinmeedio, meikkaava kirkkoherra ja pornotähti − uutuussarja esittelee 30 suomalaisen täysin poikkeukselliset elämäntavat

  10. 10

    Helsinkiläinen 30-vuotias mies kaivoi lompakostaan 226,05 euroa – entä sinä?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  2. 2

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  3. 3

    Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

  4. 4

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  5. 5

    Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

  6. 6

    Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

  7. 7

    Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

  8. 8

    Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

  9. 9

    Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

  10. 10

    Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Asianajaja keskusteli Turun pääepäillyn kanssa suomeksi

  2. 2

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  3. 3

    Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

  4. 4

    Turun joukkopuukotuksessa uusia kiinniottoja

  5. 5

    Professori arvioi: Tällainen rangaistus Turun puukottajaa odottaa – murha tai tappo, tuomio voi olla sama

  6. Näytä lisää