Jaakko, Jimi

Ulkomaat

Valikko

Ruoan kallistumisen pääsyy: biopolttoaineet!

Julkaistu: , Päivitetty:

Biopolttoaineet ovat Maailmanpankin julkisuuteen vuotaneen raportin mukaan pääsyyllinen ruoan hinnan nousuun. Globaalista elintarvikkeiden hintojen noususta kolme neljäsosaa johtuu Guardian-sanomalehden perjantaina julkaiseman luottamuksellisen raportin mukaan biopolttoaineiden tuotannosta.

Raportti asettaa Guardianin mukaan kyseenalaiseksi Yhdysvaltain ja Euroopan unionin biopolttoainepolitiikan. Selvitys on tehty huhtikuussa, lehti kertoo.

Guardianin haastattelema korkea-arvoinen kehitysyhteistyön asiantuntija arvioi,ettei tietoja julkistettu, koska ne ovat kiusallisia presidentti George Bushille.

- Se asettaisi Maailmapankin poliittisesti vaikeaan asemaan suhteessa Yhdysvaltain hallitukseen, sanoi lähde.

Bush on julkisuudessa kytkenyt elintarvikkeiden kallistumisen Kiinan ja Intian kulutuksen kasvuun. Raportissa se kuitenkin kiistetään.

- Kehitysmaiden tulojen nopea kasvu ei ole nopeuttanut maailman viljankulutuksen kasvua eikä se ole merkittävä tekijä hinnannousussa, sanotaan raportissa. Australian kuivuuden vaikutus hintojen nousuun oli sen mukaan myös marginaalinen.

Ruokakorin hinta
kohonnut rajusti

Ilman tuettua biopolttoaineiden tuotantoa maailman vehnä- ja maissivarastot eivät olisi Maailmanpankin mukaan supistuneet ja muista syistä johtuva hinnan nousu olisi jäänyt kohtuulliseksi.

Raportissa vertailupohjana käytetyn elintarvikekorin hinta nousi vuodesta 2002 viime helmikuuhun 140 prosenttia. Valtaosa eli 75 prosenttia hinnan noususta johtui biopolttoaineiden käytön kasvusta. Hinnannoususta vain 15 prosenttia aiheutui Maailmanpankin mukaan energian ja lannoitteiden hintojen noususta.

Biopolttoaineiden tuotanto on Maailmanpankin mukaan vääristänyt globaaleja elintarvikemarkkinoita. Se on siirtänyt elintarvikkeita ruokakäytöstä polttoaineeksi ja syrjäyttänyt viljelymaata elintarvikkeiden tuotannosta. Lisäksi se voimisti spekulatiivista kaupankäyntiä, joka nosti hintoja.

Yhdysvalloissa yli kolmannes maissista ja Euroopassa puolet kasviöljyn tuotannosta käytetään nykyisin biopolttoaineisiin. Brasilian sokeriruokopohjaisen polttoainealkoholin tuotanto ei raportin kirjoittaneen Maailmanpankin ekonomistin mukaan ole vääristänyt markkinoita samalla tavalla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  2. 2

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  3. 3

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  4. 4

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  5. 5

    Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

  6. 6

    Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

  7. 7

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Mercedekseltä yllättävä autourheilupäätös

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  2. 2

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  3. 3

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  4. 4

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  5. 5

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  6. 6

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  7. 7

    Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

  8. 8

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  9. 9

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  10. 10

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  6. 6

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  7. 7

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  8. 8

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  9. 9

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  10. 10

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  2. 2

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  3. 3

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  4. 4

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  5. 5

    Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

  6. Näytä lisää