Armas

Ulkomaat

Valikko

Jälleen yksi oppositioaktivisti mielisairaalaan Venäjällä

Toinen Venäjä -liikkeen aktivisti Roman Nikolaitshik on viety väkivalloin mielisairaalaan eivätkä edes hänen sukulaisensa tiedä hänen tarkkaa olinpaikkaansa tällä hetkellä.

Nikolaitshikin puhelin ei ole vastannut perjantaista lähtien.

27-vuotias Nikolaitshik on tveriläinen oppositioaktivisti, joka on joutunut jo aiemminkin useita kertoja Venäjän miliisiin ja turvallisuuspalvelun hampaisiin.

Ares-liikkeen lehdistösihteeri Jevgeni Svetovidov kertoi Novaja Gazetalle, että Nikolaitshikia vastaan oli ensiksi kehitetty "mielikuvituksellinen" syyte murhan yrityksestä.

Syyttäjää ei häirinnyt Svetovidovin mukaan lainkaan esimerkiksi se, että Nikolaitshik oli tapahtumahetkellä useiden kilometrien päässä ja hänellä oli todistajanaan useita silminnäkijöitä. Lisäksi väitetty surmayrityksen uhri yritti alusta asti kiristää Nikolaitshikilta rahaa ja tarjoutui vain siten perumaan syytöksensä.

Seuraava askel oli Nikolaitshikin pakkosiirto mielisairaalaan, joka tehtiin viime perjantaina.

- Kun turvallisuuspalvelu huomasi itse, että tekaistu syyte on absurdi ja kaatumaisillaan, he päättivät soveltaa häneen psykiatrisen pakkohoidon keinoja, Svetovidov sanoi.

Nikolaitshik on jo kolmas Toinen Venäjä -liikkeen aktivisti, joka on joutunut mielisairaalaan lyhyen ajan sisällä.

Marin tasavallassa mielisairaalaan suljettiin marraskuussa Artjom Basirov, joka pääsi vapaaksi oltuaan "hoidossa" kuukauden verran.

Viime kesänä mielisairaalaan joutui Toisen Venäjän aktivisti Larisa Arap. Häntä pidettiin pakkohoidossa ja voimakkaan lääkityksen alla Murmanskin lähellä sijaitsevassa sairaalassa kuusi viikkoa.

Parhaillaan sairaalassa viruu myös Oborona-liikkeen oppositioaktivisti Oleg Kozlovski. Hänen kohdallaan kyse on sotilassairaalasta, jossa hänelle tehdään järjestyksessään jo kolmatta terveystarkastusta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  2. 2

    Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

  3. 3

    ”Oi _____ Suomi” – testaa, osaatko Maamme-laulun sanat virheettömästi

  4. 4

    Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

  5. 5

    Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

  6. 6

    Siskon kotona odotti hirvittävin mahdollinen – Bulevardin perhesurman uhrin veli kertoo tapahtuneesta uudessa kirjassa

  7. 7

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  8. 8

    Järeät turvatoimet sulkevat koko Helsingin ilmatilan – syynä Kiinan presidentin vierailu

  9. 9

    Greenpeace sai tahtonsa läpi – onko seurauksena huonoin liikeidea ikinä?

  10. 10

    Tee se itse -mies myi rakentamansa talon: uusilla omistajilla sokkeli petti ja rakennus kallistui – useita virheitä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  3. 3

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  4. 4

    Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

  5. 5

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  6. 6

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  7. 7

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  8. 8

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  9. 9

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  10. 10

    Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  6. 6

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  7. 7

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  10. 10

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  2. 2

    Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

  3. 3

    ”Oi _____ Suomi” – testaa, osaatko Maamme-laulun sanat virheettömästi

  4. 4

    Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

  5. 5

    Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

  6. Näytä lisää