Hanna, Johanna, Jenni

Ulkomaat

Valikko

Ukraina äänestää tänään - ja kääntyy kohti Venäjää

Julkaistu:

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros on parhaillaan käynnissä Ukrainassa. Jo nyt on selvää yksi äänestyksen tulos: uuden presidentin johdolla maa ottaa sovittelevan asenteen Venäjää kohtaan.

Ensimmäisen kierroksen voittajaksi ennustetaan opposition Viktor Janukovitshia, joka on erityisen suosittu maan itä- ja eteläosissa. Toiseksi povataan nykyistä pääministeriä Julija Tymoshenkoa, joka puolestaan on maan länsiosien ja länsimielisten suosikki.

Jännitysmomentti sisältyy kuitenkin siihen, kuinka hyvin rikas liikemies ja entinen talousministeri Sergei Tigipko on onnistunut loppukirissään.

Mielipidetiedusteluja ei ole Ukrainassa saanut enää julkaista vaalien aattona, mutta venäläisen Vtsiom-tutkimuslaitoksen mukaan Tigipkon kannatus voisi riittää jopa ensimmäisen kierroksen kakkospaikkaan eli ohi Tymoshenkon.

Jos näin kävisi, Tymoshenkon olisi todennäköisesti vaikea hyväksyä putoamista kakkoskierrokselta. Jotkut pelkäävät jopa, että tällöin Tymoshenko saattaisi yllyttää kansan uudelleen kadulle kuten vuoden 2004 oranssissa vallankumouksessa.

Medvedev boikotoi Jushtshenkoa

Kaikki kolme kärkiehdokasta ovat korostaneet vaalikamppailun aikana hyvien suhteiden palauttamista Venäjään.

Venäläismielisin ehdokkaista on Janukovitsh, joka muistetaan oranssin vallankumouksen häviäjänä ja Moskovan tuolloisena suosikkina. Mutta myös Tymoshenko ja Tigipko ovat vakuuttaneet, että heidän tavoitteenaan on rakentaa uudelleen hyvät suhteet Venäjään.

Istuvan presidentin Viktor Jushtshenkon aikana Ukraina ehti ajautua ilmiriitaan Venäjän kanssa.

Esimerkiksi presidentti Dmitri Medvedev on jo aikaa sitten kieltäytynyt olemasta missään tekemisissä Jushtshenkon kanssa. Moskova ei ole myöskään lähettänyt suurlähettilästään Kiovaan.

Myös Jushtshenko on vaaleissa ehdolla yhtenä 18 kandidaatista, mutta hänen ennustetaan jäävän kauaksi kärjestä.

Vaalihuoneistot sulkeutuvat tänään kello 20.00 Suomen aikaa. Heti sen jälkeen julkistetaan ensimmäiset ovensuukyselyiden tulokset.

Vaalien toinen kierros on määrä pitää 7. helmikuuta.

  • Venäjä
Näitä luetaan!
  1. 1

    Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

  2. 2

    Perheetön iskelmälegenda Annikki Tähti siunattiin haudan lepoon muusikkoystävien ympäröimänä

  3. 3

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  4. 4

    Matkanjärjestäjä: suomalaisia turisteja vietti yötä ulkosalla Kreikan maanjäristyksen vuoksi

  5. 5

    Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

  6. 6

    Rallitähti ajoi rajusti ulos Jämsässä – törmäsi kiveen

  7. 7

    Syyte: Ex-kumppaninsa vahingoittamista valmistellut urheilutoimittaja lähetti hyytäviä viestejä – ”Elämästäsi tulee lyhyt, onneton tai mieluusti molempia”

  8. 8

    Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

  9. 9

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  10. 10

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  2. 2

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  3. 3

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  4. 4

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  5. 5

    Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

  6. 6

    Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

  7. 7

    Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

  8. 8

    Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

  9. 9

    Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

  10. 10

    Anna: Tangokuningatar koki uskottomuutta ja julmuutta ex-kumppanien kanssa – ”Mies onnistui syyllistämään minua”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  10. 10

    Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

  2. 2

    Perheetön iskelmälegenda Annikki Tähti siunattiin haudan lepoon muusikkoystävien ympäröimänä

  3. 3

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  4. 4

    Matkanjärjestäjä: suomalaisia turisteja vietti yötä ulkosalla Kreikan maanjäristyksen vuoksi

  5. 5

    Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

  6. Näytä lisää