Pasi

Ulkomaat

Valikko

Haluatko avaruussukkulan? Nasa myy omansa 30 miljoonalla

Julkaistu:

Yhdysvaltain avaruushallinto pohtii jo vakavasti, mitä tehdä kolmelle eläköityvälle avaruussukkulalle. Yksi vaihtoehto on myydä ne taholle, joka on halukas maksamaan hurjat kuljetuskustannukset.

Kennedyn avaruuskeskuksessa Floridassa lepäävät sukkulat on tämänhetkisen suunnitelman mukaan tarkoitus poistaa käytöstä 30. syyskuuta 2010. Tosin talouden taantuma saattaa pakottaa jatkamaan niiden palvelusaikaa.

Mutta ennen pitkää sukkulat eivät enää lennä. Yksi niistä on jo varattu Washingtonin Ilmailu- ja avaruusmuseoon, mutta kaksi on vielä vailla loppusijoituspaikkaa.

Yksityinen miljonääri ei kuitenkaan saa niitä ostaa takapihalleen vaan takana pitää museo, yliopisto tai "muu sopiva organisaatio".

Pelkkä kuljetus jumbojetin selässä lähimmälle isolle lentokentälle maksaa noin 4 miljoonaa euroa. Nasa kuitenkin arvioi, että lopulliset kustannukset liikkuvat jossain 30 miljoonan kieppeillä, sillä sukkula pitää asettaa näytteille ilmastoituihin sisätiloihin.

Sukkuloista poistetaan niiden päämoottori. Niitä kaupitellaan erikseen noin 300 000 - 500 000 euron hintaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  2. 2

    Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

  3. 3

    Matkustaja kertoo Euroopan vilkkaimman lentokentän kaaoksesta: ”Vihaisin paikka, jossa olen koskaan ollut”

  4. 4

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  5. 5

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  6. 6

    Kim Jong-un uhoaa: Pohjois-Korea ottaa suuren harppauksen eteenpäin ja kostaa amerikkalaisten provokaation

  7. 7

    Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

  8. 8

    Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

  9. 9

    Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

  10. 10

    Horoskooppi 30.5.2017

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  3. 3

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  4. 4

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  5. 5

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  6. 6

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  7. 7

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  8. 8

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  9. 9

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  10. 10

    Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  5. 5

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  6. 6

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  7. 7

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  8. 8

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  9. 9

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  10. 10

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  2. 2

    Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

  3. 3

    Matkustaja kertoo Euroopan vilkkaimman lentokentän kaaoksesta: ”Vihaisin paikka, jossa olen koskaan ollut”

  4. 4

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  5. 5

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  6. Näytä lisää