Vappu

Ulkomaat

Valikko

Tapasi Charlesin - voitti 150 000 euron vedon

Ovela kuokkavieras Alex King, 30, pääsi livahtamaan elokuvanäytöksen ensi-iltaan prinssi Charlesin ja Camillan kanssa - ja voitti 150000 euron vedon. King ei ollut suunnitellut etukäteen, mistä prinssille ja Camillalle juttelisi, joten hän kertoi sanoneensa vain mitä sylki suuhun toi. Näytökseen soluttautunut King esiteltiin Charlesille ja Camillalle julkkisvieraiden ohessa. King pääsi jopa kättelemään heitä ja kehui Camillaa kauniiksi.

- Teidän pitäisi esiintyä James Bond -elokuvassa, King tokaisi Charlesille, joka otti kehut vastaan naurahtaen.

Kuokkavieras kertoi eilen Sun -lehdelle lyöneensä vetoa huippurikkaan ystävänsä lordi Edward Davenportin kanssa siitä, pääsisikö hän soluttautumaan The History Boys -elokuvan maailmanensi-iltaan.

- Eddie oli kutsuttu ensi-iltajuhliin ja hän löi kanssani 150000 eurosta vetoa, etten pääsisi tilaisuuteen. Vakuutin hänelle, etten pelkästään pääse sisälle, vaan onnistun peräti kättelemään kuninkaallisia.

Lordi Davenport lahjoitti rahat kaverilleen toissa päivänä käteisenä hopeatarjottimella.

- En voi uskoa, että Alex teki sen - mutta veto on veto. Jos olisin voittanut, hän olisi joutunut lahjoittamaan rahaa prinssin hyväntekeväisyysjärjestölle.

Alex kertoo lymyilleensä teatterin ulkopuolella, kunnes brittiläinen koomikko Stephen Fry saapui paikalle. Toimittajien ja yleisön huomio kiinnittyi julkkisvieraaseen, jolloin King hyppäsi suojakaiteen ylitse ja käveli sisälle.

- Käyttäydyin juuri niin kuin julkisuuden henkilöt käyttäytyvät. Minä jopa vilkuttelin yleisölle, King naureskelee.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

  2. 2

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  5. 5

    Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

  6. 6

    Pekka Rinne huippuiskussa – Nashvillen hurmos jatkuu

  7. 7

    Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

  8. 8

    Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

  9. 9

    Kultaa! Jesse, 24, voitti toistamiseen urallaan miljoonaturnauksen

  10. 10

    Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  2. 2

    Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

  3. 3

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  4. 4

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. 6

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  7. 7

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  8. 8

    Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

  9. 9

    Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

  10. 10

    Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

  2. 2

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  5. 5

    Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

  6. Näytä lisää