Verneri

Ulkomaat

Israel aiheutti verisimmän päivän moneen vuoteen

Julkaistu: , Päivitetty:

Israel surmasi lauantaina ainakin 46 palestiinalaista maa- ja ilmahyökkäyksissään Gazan alueelle. Palestiinalaisten mukaan kuolonuhrien määrä on suurin yhden päivän aikana Gazassa sitten vuoden 2002.

Myös kaksi israelilaissotilasta sai surmansa taisteluissa palestiinalaisten kanssa. Lisäksi kuusi israelilaista haavoittui palestiinalaistaistelijoiden jatkamissa raketti-iskuissa.

Viitisenkymmentä rakettia ja kranaattia iskeytyi Etelä-Israeliin lauantaina, kertoi Israelin armeija.

Israelin hyökkäys alkoi varhain aamulla, kun panssarivaunut tunkeutuivat Gazaan helikopterien tukemina. Keskipäivällä Israelin joukot olivat edenneet jo kolmen kilometrin päähän Gazan rajasta. Joukot eivät ole olleet näin syvällä Gazassa sen jälkeen kun ne vuonna 2005 vetäytyivät palestiinalaisalueelta.

Israelin mukaan hyökkäys oli vastatoimi palestiinalaisten raketti-iskuille. Aiemmin tällä viikolla rakettihyökkäykset tappoivat israelilaisen miehen Sderotin kaupungissa. Israel on tämän jälkeen moukaroinut Gazaa niin, että neljän päivän aikana surmansa on saanut yli 80 ihmistä.

Lauantaina surmansa saaneista palestiinalaisista noin puolet oli siviilejä ja loput taistelijoita, kertoivat sairaalalähteet ja Hamas-järjestö. Hamas otti Gazan hallintaansa viime kesänä.

Uhka
rauhanneuvotteluille

Verenvuodatus uhkaa suistaa raiteiltaan Lähi-idässä uudelleen virinneet rauhantoiveet. Yhdysvaltain presidentti George W. Bush toivoo, että palestiinalaisvaltiosta päästään sopimukseen ennen kuin hänen kautensa päättyy tammikuussa.

Väkivaltaisuudet lisännevät nyt palestiinalaisten presidenttiin Mahmud Abbasiin kohdistuvia paineita lopettaa rauhanneuvottelut. Palestiinalaisneuvottelija Saeb Erekat sanoi lauantaina, että rauhanneuvottelut ovat hautautuneet Israelin hyökkäyksen aiheuttamien raunioiden alle.

Uutistoimisto AFP:n laskujen mukaan ainakin 284 ihmistä on saanut surmansa sen jälkeen kun Israel ja palestiinalaiset marraskuussa sopivat rauhanneuvottelujen jatkamisesta Yhdysvalloissa pidetyssä konferenssissa.

Abbasin mukaan Gazassa nyt meneillään oleva väkivalta on enemmän kuin holokausti eli joukkotuho. Israelin apulaispuolustusministeri Matan Vilnai sanoi perjantaina, että palestiinalaisia uhkaa joukkotuho, jos raketti-iskut Israeliin eivät lopu.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

  2. 2

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  3. 3

    Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

  4. 4

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  5. 5

    Dinosaurusten evoluutiossa ratkaistiin jättiarvoitus – mysteerin puuttunut palanen on omituinen ”Frankenstein dinosaurus”

  6. 6

    Nainen hukkasi timanttisormuksensa – kymmenen vuoden päästä kasvimaalla odotti uskomaton yllätys

  7. 7

    Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

  8. 8

    Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

  9. 9

    Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

  10. 10

    Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

  2. 2

    Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

  3. 3

    Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

  4. 4

    Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

  5. 5

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  6. 6

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  7. 7

    Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

  8. 8

    Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

  9. 9

    Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

  10. 10

    Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  6. 6

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  10. 10

    Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

  2. 2

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  3. 3

    Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

  4. 4

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  5. 5

    Dinosaurusten evoluutiossa ratkaistiin jättiarvoitus – mysteerin puuttunut palanen on omituinen ”Frankenstein dinosaurus”

  6. Näytä lisää