Sami, Samuli

Ulkomaat

Amerikkalaissotilaat tunkeutuivat sairaalaan Afganistanissa

Julkaistu:

Ruotsalaisen hyväntekeväisyysjärjestön mukaan amerikkalaiset sotilaat tunkeutuivat viime keskiviikkona sairaalaan Afganistanin keskiosassa.

Sotilaiden kerrotaan etsineen taistelijoita. Etsinnän aikana he olivat muun muassa rikkoneet ovia ja tutkineet hoitohenkilökuntaa ja potilaiden perheenjäseniä. Myös potilaita oli pakotettu pois sängyistään etsinnän ajaksi.

Sotatoimialueen sairaalaan tunkeutumista pidetään sen loukkaamattomuutta vahingoittavana, sillä sotilailla ei ollut hyväntekeväisyyjärjestön mukaan lupaa tutkia sairaalaa.

- Tämä ei ole yksinkertaisesti hyväksyttävää, hyväntekeväisyysjärjestön maajohtaja Anders Fange puhisi.

Merivoimien tiedottaja Christine Sidenstricker myönsi, että sairaala oli tutkittu todisteiden etsinnän yhteydessä.

- Tutkimme tilannetta, sillä otamme tällaiset syytökset vakavasti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tiedottaa Turun sarjapuukotuksesta kello 14 – Viisi kysymystä, joihin odotetaan vastauksia

  2. 2

    Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

  3. 3

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  4. 4

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  5. 5

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Puoluejohtajat lähettivät viestinsä Trumpille: ”Dialogia pitää ylläpitää, vaikka ei kaikkia tekemisiä hyväksyttäisikään”

  7. 7

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  8. 8

    Aivoinfarkti yllätti ruotsalaisen kiekkotähden vessanpöntöllä – koiran haukunta havahdutti vaimon apuun

  9. 9

    Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

  10. 10

    Supon uhka-arvio: Riskilistalla 350 henkilöä, innostuneet radikaali-islamilaisesta propagandasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  3. 3

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  4. 4

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  5. 5

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  6. 6

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  7. 7

    Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

  8. 8

    Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

  9. 9

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  10. 10

    Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  8. 8

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  9. 9

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  10. 10

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tiedottaa Turun sarjapuukotuksesta kello 14 – Viisi kysymystä, joihin odotetaan vastauksia

  2. 2

    Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

  3. 3

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  4. 4

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  5. 5

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. Näytä lisää