Soini, Veini

Ulkomaat

Jo 50 kuollut Kreikan paloissa

Julkaistu: , Päivitetty:

Kreikan hallitus julisti lauantaina Kreikkaan koko maan laajuisen hätätilan. Tuolloin Peloponnesoksen niemimaalla riehuvat maastopalot olivat paikallisten tiedotusvälineiden mukaan surmanneet kahden päivän aikana jo ainakin 50 ihmistä.

Uhrimäärän pelättiin vielä nousevan, koska useat kylät olivat eristyksissä tulen keskellä. Liekkien vuoksi vakavasti loukkaantuneita oli 40, kertoivat poliisilähteet.

Perjantaina niemimaan eteläosasta liikkeelle lähteneet palot olivat lauantaina edenneet uusille rintamille ja voimistuneet kovien tuulten takia. Tulimeri ulottui 160 kilometrin pituiselle alueelle länsirannikon Joonianmereltä niemimaan eteläkärkeen saakka. Erillisiä paloja oli yhteensä lähes 90.

Kreikan pääministerin Kostas Karamanliksen mukaan tämä viittaa siihen, että ainakin osa paloista on tahallaan sytytetty. Karamanlis vannoi lauantaina, että syylliset löydetään ja he joutuvat vastaamaan teoistaan.

Pelastustöihin osallistuneet kertoivat löytäneensä ruumiita tienvarsilta, talojen sisältä ja autoista. Suurin osa kuolleista on paikallisia, mutta surmansa liekeissä oli saanut myös kaksi ranskalaista turistia.

Paikalliset televisiokanavat näyttivät lauantaina kuvia ihmisistä, jotka kulkivat palavien kylien halki etsien perheenjäseniään ja ystäviään.

Yksi pidätetty

Kreikan viranomaiset ovat pidättäneen miehen, jota syytetään maastopalon sytyttämisestä ja useista tapoista. Etelä-Kreikassa riehuneessa palossa kuoli kuusi ihmistä, kertoo uutistoimisto AP.

Pidätetty on 65-vuotias mies. Häntä syytetään palon sytyttämisestä Areopolisen kaupungissa. Kuusi henkilöä on kuollut palon seurauksena. Yksi kuolleista oli palomies, joka sai sydänkohtauksen yrittäessään sammuttaa liekkejä.

Tie Ateenan lentokentälle suljettiin

Lauantaina metsäpaloja syttyi myös lähellä Kreikan pääkaupunkia Ateenaa. Kahden palon seurauksena Ateenan ja sen kansainvälisen lentokentän yhdistävä valtatie suljettiin. Lieskoja vastaan kamppailivat kaksi lentokonetta, helikopteri ja 20 paloautoa.

Myös lähistöllä sijaitseva luostari ja useita asuinrakennuksia evakuoitiin.

Pahiten kärsineissä Lakonian, Messinian ja Ilian maakunnissa sähkö- ja puhelinyhteydet ovat suurilta osin poikki. Apuun Peloponnesokselle on lähetetty kaikkiaan 500 sotilasta, 16 lentokonetta ja yhdeksän helikopteria. Muutamia kyliä on evakuoitu kokonaan ja useita teitä on suljettu liikenteeltä.

Kreikan hallituksen suosio on laskenut palojen leviämisen myötä. Kansa on arvostellut hallitusta liian hitaasta reagoinnista kasvavaan katastrofiin.

- Meidän täytyy tehdä kaikki tarvittava, jottei tämä toistu, sanoi presidentti Karolos Papoualis, jota odotettiin vierailulle Peloponnesokselle lauantaina.

EU-maat lähettävät apua

EU ilmoitti lauantaina, että apua kriisialueelle lähettävät Ranska, Saksa ja Norja. Kreikka pyysi perjantaina EU:lta hätäapua, erityisesti lentokoneita sammutustöihin.

EU:n mukaan Ranska toimittaa Kreikkaan kaksi lentokonetta ja Norja yhden. Saksa puolestaan tarjoutui lähettämään Kreikkaan kolme helikopteria. Myös Italia ilmoitti lauantaina toimittaneensa Kreikkaan yhden vettä pudottavan Canadair-koneen Ranskan kaluston tueksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  2. 2

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  3. 3

    Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

  4. 4

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  5. 5

    Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

  6. 6

    Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

  7. 7

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  8. 8

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  9. 9

    Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

  10. 10

    Suurhyökkäys Isisiä vastaan alkoi Tal Afarissa – äärijärjestölle uhkaava viesti: ”Antautukaa tai kuolkaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  2. 2

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  3. 3

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  4. 4

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  5. 5

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  6. 6

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  7. 7

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  8. 8

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  9. 9

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  10. 10

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  2. 2

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  3. 3

    Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

  4. 4

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  5. 5

    Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

  6. Näytä lisää