Leo

Ulkomaat

Valikko

Uusi hallitus panee Britannian heti säästökuurille

Julkaistu:

Britannian uudelle hallitukselle ennustettiin keskiviikkona töyssyistä taivalta. Pahimmat pessimistit uskovat, että maalla on edessä uudet vaalit vielä tämän vuoden aikana.

Lontoolaisen Kingstonin yliopiston politiikan asiantuntija arvioi, että ensimmäiset kuukaudet ratkaisevat konservatiivien ja liberaalidemokraattien yhteishallituksen kohtalon.

- Jos he selviävät kuusi kuukautta, johtajien välille rakentuu luottamus ja (parlamentin) takapenkkiläisetkin tottuvat, arvioi Robin Pettitt uutistoimisto AFP:lle.

- Mitä pidempään he pystyvät jatkamaan yhteistyötä, sen lujemmaksi luottamus kasvaa.

Talouselämälle tieto hallituksen synnystä tuli helpotuksena, ja markkinoiden ensireaktiot olivat myönteisiä.

Ensimmäinen talouden takaisku tuli silti heti: keskiviikkona julkistettujen lukujen mukaan työttömien määrä oli maaliskuussa noussut suurimmaksi 16 vuoteen.

Ministerit latelivatkin synkkää tekstiä maan talouden tilasta.

- Mikään muu nykyajan hallitus ei ole saanut näin kauheaa taloudellista perintöä, muotoili pääministeri David Cameron.

Hallitusta ja etenkin valtiovarainministeri George Osbornea odottavat hikiset viikot. Tarkoitus on 50 päivässä kursia kokoon ns. hätätilabudjetti, johon pitäisi jo täksi vuodeksi löytyä julkiselta puolelta seitsemän miljardin euron säästöt.

Hallitusohjelman mukaan säästöt jatkuvat tulevina vuosina ja vieläpä kiihtyvään tahtiin. Hallitus ilmoitti, että se aikoo mieluummin karsia menoja kuin kiristää veroja.

Cleggin joukoista viisi ministeriä

Britannian uusi hallitus on monella tapaa historiallinen. 43-vuotias David Cameron on Britannian nuorin pääministeri miltei 300 vuoteen. Maassa ei myöskään ole ollut koalitiohallituksia sitten toisen maailmansodan.

Pääministeri Cameron lupasi, että uusi hallitus vie Britannian "historialliseen uuteen suuntaan".

- Julistamme uutta politiikkaa, uutta politiikkaa, jossa kansallinen etu on tärkeämpi kuin puolueen etu, Cameron hehkutti.

Kommentti sisältänee piikin politiikan tarkkailijoille, jotka pitivät ennakkoon epätodennäköisenä, että konservatiivit ja liberaalidemokraatit pystyisivät kasaamaan yhteisen hallituksen.

Hallituksen paikoista valtaosa meni vaalituloksen mukaisesti konservatiiveille.

Pääministerin ohella valtiovarainministeri Osborne ja puolustusministeri William Hague ovat konservatiiveja.

Liberaalidemokraatit saivat viisi ministeripaikkaa. Vaalien alla supersuosituksi noussut puoluejohtaja Nick Clegg toimii varapääministerinä.

Ei euroa Britanniaan

Uusi hallitus nimesi tärkeimmäksi tavoitteekseen julkisen talouden vajeen supistamisen. Britannia pysyy euroalueen ulkopuolella nykyisen parlamentin ajan.

Konservatiivit taipuivat siihen, että kiistaa herättäneestä vaalijärjestelmästä ja sen uudistamisesta järjestetään kansanäänestys. Parlamenttikausista aiotaan joka tapauksessa tehdä viisivuotiset.

Hallitus perusti myös uuden elimen, kansallisen turvallisuuden neuvoston turvallisuuskysymyksiä linjaamaan. Pääministerin johtama neuvosto saa hetimiten pohdittavakseen Afganistanin ja Pakistanin tilanteen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  2. 2

    Helsingin Linnanmäen kupeeseen ilmestyi taas telttaleiri – poliisille töitä lieveilmiöistä

  3. 3

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  4. 4

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  5. 5

    Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

  6. 6

    Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

  7. 7

    Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

  8. 8

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  9. 9

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  10. 10

    Raskaana oleva Serena Williams lähes alasti lehden kannessa – rohkeassa kuvasarjassa vain kädet rintojen peittona

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  2. 2

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  3. 3

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  4. 4

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  5. 5

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  6. 6

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  7. 7

    Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

  8. 8

    Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

  9. 9

    Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

  10. 10

    Ferrarin pomo kävi kuumana kuljettajille – teki rajun vertauksen: ”Katsokaa mitä tapahtui Bottaksen ja Räikkösen välillä!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. 6

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  9. 9

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  10. 10

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  2. 2

    Helsingin Linnanmäen kupeeseen ilmestyi taas telttaleiri – poliisille töitä lieveilmiöistä

  3. 3

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  4. 4

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  5. 5

    Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

  6. Näytä lisää