Miia, Mira, Mirva

Ulkomaat

Valikko

Berlusconi palaamassa taas Italian pääministeriksi

Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi palasi maanantaina valtaan. Keskusta-vasemmiston johtaja Walter Veltroni myönsi illalla hävinneensä vaalit.

Veltroni kertoi toimittajille jo soittaneensa konservatiivijohtaja Silvio Berlusconille ja onnitelleensa tätä vaalivoitosta.

Berlusconin johtama koalitio otti ennusteiden mukaan selvän voiton sekä parlamentin alahuoneessa että sen ylähuoneessa, senaatissa.

Berlusconin olisi ollut vaikea ajaa uudistuksia, ellei oikeisto olisi saanut tarpeeksi vahvaa asemaa ylähuoneessa.

Oikeistopuolueiden uskottiin keräävän yli 45 prosenttia äänistä ja Walter Veltronin keskusta-vasemmiston alle 40 prosenttia.

Berlusconin liittouman etumatka oli tuloslaskelmien mukaan ylähuoneessa eli senaatissa vajaat kymmenen prosenttiyksikköä.

Senaatin paikkojen laskemista vaikeuttaa se, että ne jakaantuvat maakunnallisin perustein.

Oikeiston kannalta ratkaisevia ovat Lazio eli Rooman seutu, viereinen Abruzzo, Napolin alue Campania, Calabria ja Sardinia.

Tulevalle pääministerin olisi hallittava ylähuonetta, koska hallitukselta odotetaan kiistanalaisia uudistuksia ja talouden tervehdyttämistä.

Entinen pääministeri saattaa taivutella jopa keskusta-vasemmistoa yhteistyöhön, kuten hän vihjaili helmikuussa.

- Berlusconin edellinen hallitus ei pitänyt kiinni lupauksistaan. Berlusconi ei edennyt myöskään talouden uudistamisessa, vaikka sillä oli riittävä enemmistö ala- ja ylähuoneessa, muistutti Deutsche Bankin ekonomisti Susana Garcia.

ministeriksi
kolmatta kertaa

Berlusconi vakuutti kampanjassaan, että oikeisto pystyy vähentämään valtionvelkaa ja synnyttämään kasvua keventämällä verotusta. Hänen lupauksensa olivat samanlaisia kuin Veltronilla, mikä laimensi äänestysintoa.

- Olin luullut, että Berlusconi johtaisi selvästi, mutta eipä sillä ole väliä. Talous on niin huonossa kunnossa. Heillä kummallakaan ei ole taikasauvaa, pohti milanolainen tarjoilija Alberto Mura.

Uurnilla kävi ensimmäisenä äänestyspäivänä sunnuntaina 62,5 prosenttia väestöstä. Kaksi vuotta sitten äänestysprosentti oli 66,5.

- Äänestin ilman minkäänlaista intoa. En usko, että mikään muuttuu. En panisi kovin paljon toivoa Italian politiikkaan, pohti Massimo Rossi, 47, juodessaan kahvia Roomassa.

Berlusconi nousisi pääministeriksi kolmatta kertaa. Hän kärsi vuonna 2006 tappion Romano Prodille, jonka keskusta-vasemmistolainen hallitus kaatui senaatin luottamuslauseäänestyksessä tammikuussa.

Prodi oli pääministerinä vain 20 kuukautta. Hän ei ehtinyt muuttaa monimutkaista vaalijärjestelmää sellaiseksi, että hallitukset olisivat viimeaikaisia vakaampia.

Maahan ollaan nyt muodostamassa 62. hallitusta toisen maailmansodan jälkeen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  2. 2

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  3. 3

    Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

  4. 4

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  5. 5

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  6. 6

    Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

  7. 7

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  8. 8

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  9. 9

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  10. 10

    Kaikkien aikojen festarifarssi? Järjestäjä selittää ökybileiden epäonnistumista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  4. 4

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  5. 5

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  6. 6

    Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

  7. 7

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  8. 8

    Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

  9. 9

    Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

  10. 10

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  2. 2

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  3. 3

    Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

  4. 4

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  5. 5

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  6. Näytä lisää