Signe, Varma

Ulkomaat

Kohukanava RTR väärensi myös The Timesin etusivun

Julkaistu:

Tv-kanava RTR on aiemminkin johtanut katsojia harhaan. 30. heinäkuuta kanavan Vesti-uutisohjelmassa esitettiin brittilehti The Timesin etusivuna väärennös.

Samana päivänä ilmestyneen Timesin kansilehdelle oli laitettu kuva venäläisestä liikemiehestä Boris Berezovskista sekä Lontoon Big Benistä. Otsikkona oli "Berezovski pyörittää meitä ja se on noloa".

Oikean lehden kannessa oli aivan toinen juttu. Berezovskia käsittelevä juttu julkaistiin kyllä samaisessa Timesissa, jopa samalla otsikolla, mutta mielipiteille varatussa osiossa lehden sisäsivuilla.

Venäläislehti St. Petersburg Timesin mukaan Vesti-ohjelman tekijät eivät nähneet mitään ongelmaa väärennöksen käyttämisessä.

- Jutussa ei millään tavalla väitetty, että näytetty kuva olisi ollut varsinainen The Times -lehden maanantaina ilmestynyt numero, Vestin tiedottaja Julia Papilova sanoi St Petersburg Timesin mukaan.

The Times ei kuitenkaan nähnyt asiaa samalla tavalla, vaan tuomitsi manipulaation ja mielipidejutun esittämisen etusivun uutisena.

- Vestin näyttämä kuva antaa täysin väärän kuvan The Timesin etusivusta, lehden edustaja Anoushka Healy totesi.

Papilova kiisti jyrkästi venäläisissä tiedotusvälineissä esiintyneet arvelut siitä, että etusivun väärennös olisi tehty Kremlin pyynnöstä.

The Timesin jutussa kritisoitiin Britannian päätöstä myöntää Berezovskille turvapaikka.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

  2. 2

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  3. 3

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  4. 4

    Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

  5. 5

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  6. 6

    Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

  7. 7

    Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

  8. 8

    Jokerien superjunnu räväytti hattutempun KHL-avauksessa – katso kaikki Tolvasen maalit!

  9. 9

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  10. 10

    Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  2. 2

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  3. 3

    Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

  4. 4

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  5. 5

    Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

  6. 6

    190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

  7. 7

    Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

  8. 8

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  9. 9

    Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

  10. 10

    Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis on kadonnut ruotsalaistoimittaja Kim Wall

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

  2. 2

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  3. 3

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  4. 4

    Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

  5. 5

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  6. Näytä lisää