Jarkko, Jere, Jarno

Ulkomaat

Valikko

Obaman oletetaan nimittävän Clintonin ulkoministeriksi

Julkaistu:

Yhdysvaltain turvallisuudesta vastaavien avainhenkilöiden nimityksiä odotetaan maanantaina.

Tulevan presidentin Barack Obaman ulkoministeriksi noussee ennakko-odotusten mukaisesti senaattori Hillary Clinton. Hänen miehensä, ex-presidentti Bill Clinton on luvannut julkistaa kansainvälisen säätiönsä lahjoittajalistan varmistaakseen vaimonsa valinnan.

Puolustusministeriksi nimitettäneen nykyisen presidentin George W. Bushin hallinnossa jo palveleva Robert Gates. Hänen uskotaan jatkavan Obaman alaisuudessa puolustusministeriön johtamista ainakin vuoden verran ja avustavan joukkojen vetämisessä Irakista. Kaksikon harteilla on myös Yhdysvaltain julkisen kuvan kirkastaminen ulkomailla.

Turvallisuuspoliittiseksi neuvoantajaksi nimitettäneen merijalkaväen eläkkeellä oleva kenraali Jim Jones.

On myös mahdollista, että Obama julkistaa maanantaisessa, Chicagossa pidettävässä tiedotustilaisuudessaan sen, että kotimaan turvaviraston johtoon nousee kuvernööri on Janet Napolitano.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  2. 2

    Lehmänkaupat ajoivat hallituksen uuden sotkun partaalle – tästä on kyse

  3. 3

    Vanhat kaunat unohdettu: Prinsessat Madeleine ja Sofia yhteisellä lomalla luksuskohteessa – Sofian laskettuun aikaan vain pari kuukautta

  4. 4

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  5. 5

    Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

  6. 6

    10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

  7. 7

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  8. 8

    Helsingin Rautatientorin Suomi ensin -leiriä ei purettu määräaikaan mennessä – poliisi ottanut kiinni 3 henkilöä

  9. 9

    Minnesota teki odotetun peliliikkeen Mikael Granlundin jatkosopimusneuvotteluissa

  10. 10

    Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  2. 2

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  3. 3

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  4. 4

    Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

  5. 5

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  6. 6

    Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

  7. 7

    Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

  8. 8

    Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

  9. 9

    Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

  10. 10

    Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  6. 6

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  2. 2

    Lehmänkaupat ajoivat hallituksen uuden sotkun partaalle – tästä on kyse

  3. 3

    Vanhat kaunat unohdettu: Prinsessat Madeleine ja Sofia yhteisellä lomalla luksuskohteessa – Sofian laskettuun aikaan vain pari kuukautta

  4. 4

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  5. 5

    Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

  6. Näytä lisää