Sauli, Saul

Ulkomaat

Valikko

Maapallon ympäri "väärään suuntaan"

Dee Caffari, 33, vilkutti ja tuuletti riemusta toissa päivänä päättäessään "mahdottoman matkansa". Caffari on ensimmäinen nainen maailmassa, joka onnistui purjehtimaan maapallon ympäri vastapäivään, tuulia ja merivirtoja vastaan.

Hän saapui 22-metrisen kutterinsa kanssa Cornwalliin, jossa häntä odotti brittimedia ja televisioaseman helikopteri.

Matkaan vierähti 178 päivää, joiden aikana Caffari joutui jopa 12 myrskyn riepottelemaksi. Watfordista kotoisin oleva nainen ei pysähtynyt matkan aikana kertaakaan.

Matkan on purjehtinut ennen Caffaria ainoastaan neljä ihmistä.

- On aika uskomatonta, että olen tehnyt jotain historiallista. Kestää kauan ennen kuin ymmärrän, mitä olen saanut aikaan, Caffari riemuitsi The Times -lehden mukaan.

Caffari kertoi kaivanneensa ystäviään ja erityisesti poikaystäväänsä liki puoli vuotta kestäneellä reissullaan. Hän ikävöi myös äitiään epätoivoisesti.

- Haluan vain halata äitiäni, sillä tiedän, että hän valvoi öisin huolehtien puolestani. Haluan sanoa hänelle, että nyt voit nukkua jälleen.

Caffarin täytyi matkallaan oppia tulemaan toimeen mahdollisimman vähällä unella. Vuorokaudessa hän nukkui yleensä enintään neljä tuntia, senkin lyhyissä pätkissä.

- En tiedä, osaanko enää nukkua kunnon yöunia.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Äkkikäännös säässä: ennätyksellinen lämpö väistyy, 25 000 ihmistä ilman sähköä

  2. 2

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  3. 3

    Katso 63 kunnan lista: tällä hinnalla kesämökki käy nyt kaupaksi

  4. 4

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  5. 5

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  6. 6

    Anu Saagim räväyttää taas – jakaa Jethro Rostedtille härskin kauneusvinkkinsä: Käyttää spermaa kasvonaamiona

  7. 7

    IS seuraa SM-liigan puolivälieriä: TPS nousi tasoihin Helsingissä, JYP kuittasi nopeasti HPK:n tasoituksen

  8. 8

    Yleisö huokaili: Maamme-laulu meni taas vihkoon – nyt HIFK:n ottelussa

  9. 9

    Kreikan prinsessa Olympia, 20, nautiskelee luksuselämästä niukassa uima-asussa – poseeraa bikineissä äitinsä kanssa

  10. 10

    Bumtsibum-juontaja Kalle Lindroth paljasti iloisen perheuutisen: Vauva tulossa!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  2. 2

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  3. 3

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  4. 4

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  5. 5

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  6. 6

    Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

  7. 7

    Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

  8. 8

    "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

  9. 9

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  10. 10

    Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  2. 2

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  3. 3

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  4. 4

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Äkkikäännös säässä: ennätyksellinen lämpö väistyy, 25 000 ihmistä ilman sähköä

  2. 2

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  3. 3

    Katso 63 kunnan lista: tällä hinnalla kesämökki käy nyt kaupaksi

  4. 4

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  5. 5

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  6. Näytä lisää