Leo

Ulkomaat

Valikko

Thaimaan ex-pääministeriä pyydetty poistumaan Arabiemiraateista

Julkaistu:

Thaimaan entistä pääministeriä Thaksin Shinawatraa on pyydetty poistumaan Arabiemiraateista, jossa hän on asunut maanpaossa yli vuoden. Asiasta kertoivat lauantaina Thaimaan viranomaiset.

- Olemme kuulleet, että hän on lähdössä Dubaista pian, mutta emme tiedä minne hän on seuraavaksi menossa, Thaimaan ulkoministeriön edustaja sanoi.

Thaksin kiisti internetin Twitter-palvelussa tuoreeltaan, että häntä olisi pyydetty lähtemään Arabiemiraateista. Hän myönsi kuitenkin olevansa pian lähdössä Eurooppaan tapaamaan tyttäriään.

Thaksin syrjäytettiin vuonna 2006. Hänen Thaimaan passinsa on sittemmin mitätöity, mutta hänellä on tiettävästi useita muita passeja, joilla hän voi matkustaa. Hänet on tuomittu Thaimaassa kahdeksi vuodeksi vankeuteen valta-asemansa väärinkäytöstä.

Tieto häädöstä tuli samaan aikaan, kun Thaksinin kannattajat kerääntyivät Bangkokiin hallituksen vastaiseen mielenosoitukseen. Thaksinilla on edelleen vahva kannatus erityisesti Thaimaan maaseudulla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

  2. 2

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  3. 3

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  4. 4

    Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

  5. 5

    Brittilaulajattaren sydäntä särkevä suru-uutinen Twitterissä: menetti lapsensa

  6. 6

    Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

  7. 7

    Raskaana oleva Serena Williams lähes alasti lehden kannessa – rohkeassa kuvasarjassa vain kädet rintojen peittona

  8. 8

    Yle: Missilegenda Marita Lindahl on kuollut – ystävä: ”Hän oli olemukseltaan aristokraattinen, mutta ihmisenä ei”

  9. 9

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  10. 10

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  2. 2

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  3. 3

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  4. 4

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  5. 5

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  6. 6

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  7. 7

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  8. 8

    Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

  9. 9

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  10. 10

    Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. 6

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  9. 9

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  10. 10

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

  2. 2

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  3. 3

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  4. 4

    Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

  5. 5

    Brittilaulajattaren sydäntä särkevä suru-uutinen Twitterissä: menetti lapsensa

  6. Näytä lisää