Iivari, Iivo

Ulkomaat

Kuvaaja näki Dianan kuljettajan humalatilan

Julkaistu:

Prinsessa Dianan kuolonkolarin ajanut kuljettaja Henri Paul härnäsi avoimesti paparazzeja, ja hänen käytöksestään näkyivät vanhan alkoholistin merkit.

Näin todisti yksi Dianaa kuvanneista paparazzeista videolinkin avulla Pariisista.

- Henri Paul pelasi pelejään valokuvaajien kanssa. Hän vaikutti olevan hyvin iloisella päällä, Stephane Darmon kertoi Dianan kuolinsyytä tutkivalle valamiehistölle maanantaina.

Ranskalainen onnettomuustutkinta on päätynyt aiemmin siihen, että Dianan hengen vienyt kolari oli nimenomaan juopuneen Henri Paulin syytä. Paul itse sai surmansa kolarissa samoin kuin myös Dianan miesystävä Dodi Fayed.

Darmonin mukaan Paul halusi selvästikin olla illan keskipiste ja hän yritti johdatella valokuvaajia Pariisin Ritzin edessä kohtalokkaana elokuun yönä 1997.

Darmonin mukaan Paulin humalatila oli selvästi nähtävissä - tai ainakin Darmon itse tunnisti sen merkit.

- Tämä on hyvin henkilökohtainen huomio, se on pakko sanoa, mutta isäni oli alkoholisti. Kun näin herra Paulin, hän muistutti minua isästäni. Hänen silmänsä ja tapa jolla hän käyttäytyi, ajattelin sitä silloin, Darmon todisti uutistoimisto Reutersin mukaan.

- Paul oli hyvin hilpeällä tuulella. Hän sanoi, että lady Di tulisi varttitunnin tai kymmenen minuutin päästä. Hän yritti selvästi luoda jotain painetta, odotuksen tunnelmaa. Sain käsityksen, että hän halusi olla näyttämön keskushenkilönä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  2. 2

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  3. 3

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  4. 4

    Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

  5. 5

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  6. 6

    Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

  7. 7

    Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

  8. 8

    Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

  9. 9

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  10. 10

    Ainakin 1 kuollut maanjäristyksessä Ischian lomasaarella Italiassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  2. 2

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  3. 3

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  4. 4

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  5. 5

    Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

  6. 6

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  7. 7

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  8. 8

    Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

  9. 9

    Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

  10. 10

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  2. 2

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  3. 3

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  4. 4

    Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

  5. 5

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  6. Näytä lisää